Thursday, April 16, 2015

Flaamilaisia maalauspohjia, akryyli ja värikynä paperille, 2015



Ylempänä vielä yksi työ, jonka aloitin opetellessani flaamilaista maalaustekniikkaa, koska tein alemmassa sellaisen virheen, etten pohjustanut paperia kunnolla ja imevällä pohjalla on todella turhauttavaa yrittää löytää täsmälleen oikeita valööreja.

Elävän mallin maalauksia, akryyli ja värikynä paperille, 2015

Kansalaisopistot sulkivat tältä vuodelta ovensa. Maanantain mallimaalaus jatkuu syyskuussa. Venäjän kielessä olen käynyt kahdessa lukuvuodessa läpi yhden yhdeksän kappaleen kirjan.

Sunday, April 5, 2015

Maunon syntymästä, värikynä ja akryyli paperille ja kankaalle, 2015



Minun oli tarkoitus maalata Mauno Voutilaisen muotokuva samalla, kun opiskelen perinteistä flaamilaista maalaustekniikkaa. Siinä työ aloitetaan maalaamalla dead layer sekoittamalla valkoista ja raakaa umbraa. Minulla on ollut vaikeuksia hahmottaa valööreitä. Itse maalaan toiseen suuntaan ja opettaja korjailee jälkiäni ihan toiseen suuntaan. Siksi en ole edennyt viime aikoina muotokuvassa, vaan tehnyt lisätehtäviä ymmärtääkseni missä mennään, että pystyisin jatkossa tekemään kuvan ilman opastusta. Alimpana Stanislav Prokopenkon esimerkki siitä, miten kokematon silmä huijaa meitä.