Punainen pari, akryyli ja muste paperille, 2009

Tommoinen yöllinen (kämppis alkaa heräilemään kohta) värikokeilu. Melkein kaikki Jyväskylässä tekemäni kuvat ovat kokoa a4, kun aikaisemmin olin fiksautunut kokoon a3.

Torstaina käytiin luokan kanssa tutustumassa Tiimiakatemiaan. Koulutus on varsin moderni: opetusta ei ole käytännössä lainkaan valtavaa kirjaluetteloa ja koulun tarjoamia ohjaajia lukuun ottamatta, vaan oppilaat laitetaan perustamaan yhteinen yritys ja ansaitsemaan sen avulla niin paljon rahaa, että pääsevät kolme ja puoli vuotisen koulun lopuksi maailmanympärysmatkalla. Käytännön oppiminen yrittämisen ja erehtymisien kautta, hillitön kunnianhimo ja se, että että tehoton ryhmäläinen voidaan irtisanoa, nähdään riittäviksi lähtökohdiksi kokoomussuomen mallikansalaiseksi.

Muistan siellä koulutusohjelmaansa esittelevän kaverin muutama kuukautta aikaisemmin pysäyttelemässä ympäripäissään kadulla ihmisiä, ja minulla on tapana lähteä aina mukaan, jos joku ehdottaa jotain tarpeeksi outoa. Näiden businestyyppien itsetunto ja häpeilemättömyys on omalla laillaan kiehtovaa. He osaavat ja tietävät kaiken, kun taas itse olen tullut siihen tulokseen, että älyllinen kapasiteettini riittää juuri ja juuri - mutta teoreettinen ei vielä ihan lähiaikoina - määrittelemään mitä tarkoittaa sana tieto. Hän oli hetivalmis taidekauppias, eikä jaksanut kuunnella typeriä jaarituksiani alan vaikeudesta. Kiitokseksi hyvästä illasta tämä isänmaantoivo meinasi järjestää meille porttikiellon levittelemällä omat viinansa pöydälle. Puolustuksena koulua kohtaan minun täytyy mainita, että hemmo on opintojensa alkuvaiheissa. Yhtä lailla"oikeidenkin" tiedekuntien ensimmäisen vuoden opiskelijoiden joukkoon mahtuu maailmankaikkeuden viisaimpia ihmisiä.

Unelmatyttö, tietokonegrafiikka, 2009

Usein, kun kasvatusalan ihmisten kanssa viettää iltaa, jossain vaiheessa muistellaan omia koulukokemuksia. Vieläköhän seitsemänvuotiaat laitetaan musiikkiliikunnan tunnilla pituusjärjestykseen marssimaan ympyrää opettajan rummuttamisen tahdissa? Jos minusta joskus tehtäisiin elokuva, sen voisi aloittaa rakkaimmalla koulumuistollani Lieksan Rantalan ala-asteelta, missä lapset kulkee piirissä laulaen: "näin tätä leikkiä leikitään/ parit viedään toisilta/ tuo on sinun / ja tuo on minun/ ja tonttu saa jäädä ilman". Sitten minut laitetaan kehän keskellä ja ympärilläni vahingoniloiset tyttöpoikaparit rallattaa: "se oli hyvä/ ja se oli hyvä/ ja se oli oikein hyvä/ ettei tonttua kukaan huoli/ se oli oikein hyvä".

Kun puheeksi tuli havaintoni siitä, miten huono kuvaamataidon opetussuunnitelma on, kaverini sanoi, että koska koulussa piirtämistä ei opetettu, siitä seurasi käsitys, että jotkut vaan on taiteellisesti lahjakkaita ja toiset ei, eikä asialle voi mitään. Ei muissakaan aineissa itseoppimista odoteta tapahtuvan ilman riittävää teoreettista pohjaa, joten kuvaamataidossa perusvalmiuksien sivuuttaminen luo ryhmään epätasa-arvoa.

Rita Apuli-Suuronen kirjoittaa kirjassaan Kuvataiteen silmin: "(paskan opetuksen) vaara on olemassa etenkin siellä, missä toisen oppiaineen aineopettaja hoitaa lisätyönään "muutaman tunnin kuvista". Koulun yleisellä ilmapiirillä ja muiden opettajien käsityksillä on myös todella suuri merkitys sille, missä asemassa kuvataide koulussa on ja kuinka oppilaat siihen suhtautuvat. Oppilaat imevät helposti vaikutteita ympäriltään, koska muokkaavat vielä omaa maailmankuvaansa.

Kaikkien näiden toimenpiteiden voidaan nähdä spiraalimaisella syöksykierteellä johtavan kuvataiteen totaaliseen alasajoon koulussa, ellei asialle pyritä tekemään jotain... Kun kuvataidetta näytetään valittavan yhä vähemmän ja kun oppilaat arvostelevat epäpätevän ja innottoman opettajan pitämää pakollista kurssia mielenkiinnottomaksi, tekevät opetussuunnitelman laatijat tästä omat johtopäätöksensä ja vähentävät ja jopa poistavat sen kokonaan koulusta... Niitä harvoja, joita kuvataide kiinnostaa, ohjataan ottamaan kursseja esim. kansalaisopistojen tarjonnasta. Näillä toimenpiteillä saataisiin lähes mikä tahansa oppiaine poistetuksi koulusta."

Jos opettaja innostunut ja hallitsee oikeasti alansa, on oppiminen joskus todella nopeaa. Viidennellä ja kuudennella luokalla luokanvalvojana toimi keikkamuusikko, joka sen lisäksi, että harrasti koko luokan arestissa istuttamista ja kaltaisteni oppilaiden julkista häpäisemistä, sai monet soittamaan jotain instrumenttia. Vaikka olen hyvinkin lahjaton musiikissa, kehityin siinä ympäristössä paikalliseen bändikisaan saakka.

Omenapuu, muste ja akryyli paperille, 2009

Keskiviikkona ja torstaina oli tämän kuun koulupäivät. Käsittelimme opintosuunnitelmaa. Kun opetusta suunnittelee, tulisi olla selkeä näky siitä, mitä on tekemässä ja siitä, mihin opetuksella pyrkii. Huomasin, että taidekoulun opintosuunnitelmassa keskitytään oppilaan metakognitiivisiin taitoihin osaamisen kustannuksella. Opintosuunnitelmassa on kyllä maininta mitä teknisiä asioita taiteen perus- tai jatkoopetuksessa opettajan tulee käsitellä, mutta siellä ei millään lailla ilmaista, mikä on oppilaan tavoiteltava tekninen osaaminen. Eipä siis ihme, että Itä-Euroopan taidekoulut päihittävät meidät mennen tullen.

Opettaja suositteli minulle edellisellä tapaamisella muutamia taideteoria ja -kasvatusoppaita. Erityisesti olen tykännyt Marjo Räsäsen Sillanrakentajista. Ton kun sisäistää kunnolla, niin jopa henkinen kikkeli kasvaa, vaikkei siitä muuta transferia tulisikaan:

"Kokemuksellisen taiteen ymmärtämisen mallin taustalta voi löytää monikulttuurisuuden, erityisesti feminismiin liittyviä kannanottoja. Siihen vaikuttaa myös 1980-luvulla "postmodernismista" käydyssä keskustelussa yleistynyt lingvistinen suuntaus. Avainsanoiksi nousevat tällöin kontekstuaalisuuden ohella dekonstruktio, (inter)tekstuaalisuus ja diskurssi. Kun modernismin "suuria" kertomuksia leimaa yleisten rakenneperiaatteiden etsiminen, poststruktualismi kyseenalaistaa niin todellisuuden kuin taideteostenkin yhtenäisyyden. Sen menetelmä on dekonstruktio, joka painottaa kielen keinotekoisuutta eikä usko merkitystä voitavan päätellä yksin kielen rakenteen, tekijän tai vastaanottajan pohjalta. Kun struktualistit katsovan teoksen kielen määräävän kokemistapaamme, poststruktualistit hylkäävät sidotut kielimallit. He hyväksyvät vain semiotiikan, joka tutkii ihmisen käyttäytymistä sopimuksin ja merkitysjärjestelmiin sidottuina merkkeinä.

Dekonstruktivistien mukaan teosta ei voida selittää yhden merkitysjärjestelmän valossa ja he yrittävätkin paljastaa siinä ilmenevät rinnakkaiset järjestelmät. Dekonstruktiossa ei etsitä merkitystä perinteisenä tulkintana, vaan tulkitaan tulkinnan takana olevia ennakko-oletuksia. Katsojan edellytetään tuntevan merkityksen taustatekijät niin hyvin, jotta hän voisi kyseenalaistaa ne."

Ratsastaja, muste ja akryyli paperille, 2009

Erään esteettisen teorian mukaan pitää valita joko vahva väri tai vahva muoto, molempiin yhtäaikainen pyrkiminen ei kannata. Tässä pieni kokeilu munchmaisesta värinkäytöstä.

Itsenäisyyspäivän lehtikirjoittelusta jäi parhaiten mieleen toimittajan tokaisu, että vain suomalainen voi ymmärtää, mikä tässä on hauskaa.
Umayya Abu-Hannan mielestä suomalaisuuden ytimessä on kokemus siitä, että vaikka meillä on maailman parhaat resurssit, mikään ei toimi - tämän täytyy olla siis helvetti.

Ainoa oikea mies, tietokonegrafiikka, 2009

Suomen ainoan totuuden - talouskasvun - edustaja Ollila ansaitsi kuvansa sivuilleni, kun sanoi Ahtisaari-luennossaan, jotta Henna perkele, me työnantajat ei olla kiitollisia siitä, että olet ottanut elämäntehtäväksesi syytää mahdollisimman paljon korkeakoulututkintoja, mahdollisimman nopeasti ja mahdollisimmin halvalla. Nyt ne nauraa maailmalla meidän tutkimuksen tasolle.

Helsingin Sanomien Nyt-liitteen iso henkilöhaastattelu 70-vuotta täyttävästä transvestiitista herätti niin paljon ajatuksia, että kirjoitin lehden nettikeskusteluun:

"Hyvät kertomukset ihmiskohtaloista toki kiehtovat, mutta mielestäni toimittajan keskiluokkainen mukasuvaitsevaisuus paistoi tekstistä läpi: outo saa olla, jos on tarpeeksi muita ansiota. Lasse kestää enempi löylyä, on parempi shakissa ja kovempi supliikkimies kuin keskivertojannu. Hän löysi palkkatyön ponnistelujen jälkeen ja mikä tärkeintä, hän kykenee mukiloimaan pilkkaajansa tajuttomaksi - näillä ansioilla hyväksymme hänet mieheksi rinnallemme."

siihen vastattiin:

"Mä en kyllä lukenu tätä yhtään noin. Mielestäni juttu rikkoi äärimmäisen positiivisella tavalla ennakkoluuloja: karskikin miesten mies voi tykätä pukeutua naisten vaatteisiin. Tarina muistutti hienosti, ettei ihmistä voi lokeroida ulkonäön tai pukeutumisen perusteella - vaikka juuri niinhän me usein teemme, tuomitsemme ja syrjimme ilman, että tiedämme ihmisestä/ihmisryhmästä yhtään mitään."

Hmmm. Ehkäpä niin.

Susikuva, akryyli ja muste paperille, 2009

Tänään tapasin opettajaa henkilökohtaisen opintosuunnitelman ja opetusharjoittelun merkeissä. Kohtaaminen oli yllättävän lämmin ja avoin, vaikka etukäteen arvelin, ettei hän välttämättä olisi ilahtunut blogiteksteistäni, joista osaa aion käyttää koulun päättötyöportfoliossa. Eipähän se ole hänen vikansa, että koulun budjetti on karsittu minimiin ja silti käsketään opettamaan laajoja opetuskokonaisuuksia ajassa, jossa kukaan ei kykene kuin sivuuttamaan ne ohimennen ja pinnallisesti.

Silti minulla on ollut suhtautumisvaikeuksia opiskelijan käsikirjaan. En ymmärrä miksi tehtävänannot on monin paikoin tehty sekaviksi niin huonolla kieliopilla, että ne pystyy tulkitsemaan viidellä eri tavalla. Lukiossa minut valmennettiin orjamoraaliin: oppilaan ensisijainen tehtävä on suorittaa järjettömiä, käyttökelvottomia ja hyödyttömiä rutiineja pilkuntarkasti. Muilla ansioilla ei ollut mitään väliä, vaan jos tehtävänannosta oli poikettu milliäkään, sai välittömästi hylätyn arvosanan. Ja jos tehtävänanto oli kieliopillisesti väärä, siihen oli parempi vastata kirjaimellisesti kuin lähteä arvailemaan mitä opettaja tahtoi meidän tietävän. Olen kummastellut, että koulussamme riittää, että opettaja näkee valmiista tehtävästä, että edes jotain aiheeseen päin liittyvää on yritetty tehdä. Hän sanoi, ettei pidä olla liian ankara tai täältä ei valmistu kukaan ja ihmetteli, miksi minä en luovana ihmisenä hyväksy joustavuutta. Vaikkapa siksi, että kokemuksellisen oppimisteorian mukaan oppimista tapahtuu ainoastaan vahvan sitoutumisen avulla, mutta myönnän kyllä, että minulla on asenneongelmia. Kerroin hänelle, että olen tämmöinen esihistoriallinen muinaisjäänne, mutta jätin lisäämättä, että kohta tuo evoluutio siirtää kaltaiseni syrjään, että uudessa voittajien Suomessa olisi jethroilla enemmän tilaa mellastaa.

Maanantain Helsingin Sanomien Amerikan kirjeenvaihtaja Pekka Mykkänen oli harvinaisen samaa mieltä kanssani: positiivisen ajattelun paikka on hanurissa. Nyt USA:ssakin on alettu pohtimaan, oliko kansakunnalle tyypillinen yltiöpositiivinen ajattelu suorastaan turmiollista. The Atlantic -aikakausilehti kysyy tuoreen numeronsa laajassa artikkelissa, johtiko voimakas kristillisyys finanssikriisiin ja taloustaantumaan. "Ei ole väliä, mistä maasta olet, mikä on tutkintosi tai mitä valuuttaa sinulla on tililläsi -- Jumala pitää sinusta huolen, eikä anna sinun olla ilman taloa", saarnaa latinolaispastori Fernando Garay. Sama mies välittää asuntolainoja. Garayn oppi on tyypillistä menestysteologiaa, jonka mukaan taivaan voimille on kunnia-asia pitää huolta syvästi uskovien ihmisten taloudesta.

Mykkänen kertoo kolumnissan vierailleensa Baltimoressa, jossa Wells Fargo -pankki tuputti köyhille mustille valtavan kalliita subprime-lainoja juuri kirkkojen kautta. Kirkot saivat pari sataa euroa jokaisesta myydystä lainasta. Mykkäsen tapaama 57-vuotias Doretha Tollifer, jolla oli Wells Gargon lainapaperi, ei tiennyt, onko 19,24% korko suuri vai pieni. Nyt hieman Helsinkiä suuremmassa Baltimoressa on yli 30 000 kotia joutunut ulosmittaukseen.

Positiivinen ajattelu ei ole tietenkään pelkästään kristittyjen keksintö tai keppihevonen. Miten monen elokuvan juonessa suuren katastrofin ratkaiseekaan yllättävä jumalinen väliintulo - kohtalon ihmeellinen sormi - joka jakaa kortit uusiksi ja antaa pahalle palkkansa.

"Kun ihmisiin iskostuu usko nurkan takana odottavaan, usein täysin epärealistiseen unelmaan, on helpompi lykätä yhteiskunnallisia ratkaisuja, joilla voitaisiin poistaa vaikkapa koulutuksellinen eriarvoisuus tai köyhyys. Yksi esimerkki tästä on kaikille kuuluva terveydenhuolto, josta ei sadan vuoden aikana annetuista lupauksista huolimatta vielä tullut totta. Lähes 50 miljoonalla amerikkalaisella on sairausvakuutuksen sijaan vasta unelma sellaisesta", päättää Mykkänen kirjoituksensa

Löytöjä netistä

DeviantARTista bongattu kuva nimimerkin takana toimivalta taiteilijalta. Upeaa rentoa pensselinkäyttöä ja koskettava katse. Tämmöistä tahtoisin osata tehdä itsekin. Sit vielä kirjoitus itseäni henkisemmältä ja älykkäämmältä kynäniekalta. Kokoelmani on kohta esitelty, mistähän päin nettiä näitä voisi löytää lisää ?

Oletko ikuinen omani?

Hei, olen yksinäinen suomalainen mies Ruotsista noin 28-vuotias! Olen etsinyt sitä oikeaa jo 5 vuotta ilman tuloksetta koska minulla nimittäin on aukean paikan kammo niin se ei ole ollut niin yksinkertaista. Muuten olen hieman ujo(erakko), fanaattinen uskovainen(kristitty joka on myös lujasti kiinni astrologiassa ja sumerialais-babylonialais opissa), hyvinkin jääräpäinen, omistushaluinen, mustasukkainen, herkkä ja päämäärätietoinen. Fyysisestikkin olen minä vielä neitsyt hyvin vaikeesta lapsuudestani huolimatta noin 190 pitkä jolla on ruskeat silmät, hiukset sekä parta kuten Tsaari Iivana IV Julmalla(Grozny). Hieman ylipainoinenkin olen mutta yritän syödä mahdollisimman terveellisesti kunhan vain se liikuntakin onnistuisi. Niin sinä joka vastaat, ole niinkuin minäkin samalla uskonnollisella pohjalla, uskot ikuiseen rakkauteen(Mattl8:18)ja vaikket olisikaan täsmällisesti saman luonteinen kuin minä niin ainakin ihailisit ominaisuuksiani. Fyysisesti olet neitsyt sinäkin(3Moos21:7, 13-15) noin 165-180 pitkä, pitkillä tai puolipitkillä luonnollisilla hiuksilla mutta Jameksia sinä et pidä päälläsi. Entä onko sinulla ajokortti ja auto(tai jotakin vielä parempaa)? Asutko omakotitalossa luonnonlähellä? Joko sinä olet joko neitsyt merkkinen nainen syntynyt noin 30-31/8,3-4/9, 8- 9/9,18-19/9 tai 28-29/8 vuonna 1980, 23-24/8,27-29/8 tai 2-3/9 vuonna 1978,2-3/9, 7-8/9, 11-13/9, 20-21/9,24-25/8 tai 30-31/9 vuonna 1977 tai 6-7/9, 10-11/9, 14-15/9, 27-28/8 tai 3-5/9 vuonna 1974 tai jousimies merkkinen nainen syntynyt noin 1-2/12, 5-6/12, 10-11/12, 19-21/12, 22-23/11 tai 28-30/11 vuonna 1979, 20-21/12, 23-24/11,28-29/11,3-4/12,11-12/12 tai 18-19/12 vuonna 1977, 3-4/12, 8-9/12, 12-14/12, 21-22/12, 23-25/11 tai 1-2/12 vuonna 1976 tai 27-28/11,1-2/12, 5-6/12, 14-16/12 tai 24-26/11 vuonna 1974 joka vastaat koska! itse olen rapu merkkinen mies näet. Muut älköön vaivautuko edes vastaamaan! Taivaan lakejenkaan kanssa ei ole nimittäin leikkimistä(Job38:31-33, San29:18). Mieluiten toivoisin että sinulla olisi sama luonne ominaisuus kuin minullakin(nouseva härkä GUANNA=Taivaan härkä) mutta ei mikään pakko eli syntynyt tarkemmin noin suurinpiirtein kello 20:55-22:10(23:50-2:05 tai 4:30- 7:05)23-31 elokuuta, 19:55-21:10(22:50-1:05 tai 3:30-6:10) 1-14 syyskuuta, 18:55-20:10(21:50-0:05 tai 2:30-5:05) 15-23 syyskuuta, 14:55-16:10(17:50-20:00 tai 22:30-1:05) 22-30 marraskuuta, 13:55- 15:10(16:50-19:00 tai 21:30-0:05) l-14joulukuutatai 12:55- 14:10(15:50-18:00 tai 20:30-23:05) 15-22 joulukuuta. Muuten ei mitään väliä siinä että oletko sinä puhdas itäeurooppalainen tai pohjois-itäaasialainen kunhan täytät edes ainakin enimmät vaatimukseni. Oletko sinä niinkuin Princess Gamet Til Alexandros, Eikö Carol, Sailor Mercury-Mizuno Ami tai niinkuin Sailor Jupiter- Kino Makoto niissä japanilaisissa tv-peleissä ja sarjoissa? Niinkuin Victoria ja Vulnavia elokuvassa "The Abominable Dr.Phibes"? Vai oletko sinä se 3 metrinen kuolematon kaipaamani muukalainen neitsyen(ABStN=Hänen isänsä on Sin) tai jousimiehen(PABILSAG=Se taivaallinen suojelija) tähtikuviosta niinkuin kappaleessa "Anastasia" viitataan? Ei väliä kunhan vastaat vain sillä jumaliksi on meidän tulema(2Kor3:18)!


Vaikka turkulaiset ja Turun lähikuntien asukkaat ovat Suomen parhaita ihmisiä, löytyi Jyväskylästäkin yksi kiehtova tapaus.

Naisfiguuri, muste, peiteväri ja akryyli paperille, 2009

Martti Lintunen toteaa Aamusydämellä ohjelmassa, että Suomessa on ulkoistettu kaksi asiaa: työttömyys ja mielenterveys. Jos ne kymmenen vuotta sitten olivat yhteiskunnan rakenteellisia ongelmia, ovat ne nyt henkilökohtaisia ongelmia. Tämä toimii ikään kuin karuselli - ongelmaiset joutuvat ulkokehälle ja lentävät ulos, eikä heitä aktiivisesti koeteta hakea takaisin. Jyrki Katainen tiesi varmana kertoa jokin aika sitten tv:ssä, ettei kukaan kaipaa enää 70-80 luvulle, vaan nyt meillä on parempi olla. Hyvin sanottu. Jos pitäisi valita täystyöllisyyden, tulevaisuuden toivon, yhteisöllisyyden ja sen, että korkeakoulututkinnolla on muutakin merkitystä, kuin se että sillä saa arpalipun, jolla onnekkaimmat voittavat ihmisarvon, ja kaksi kertaa vanhaa isomman tv-kuvaruudun ja muiden hienojen kodinkoneiden välillä, niin tietysti tv voittaa.

Olen puhunut paljon blogissani siitä, että olen niin vajaa ja vähäinen ihminen, että liukenen näkymättömäksi kaupunkien suurten talojen ja räiskyvien ja seksikkäiden persoonien joukossa ja että olen yrittänyt kommunikoida maailman kanssa taiteen ja blogini kautta siinä erityisen hyvin onnistumatta. Olen myös maininnut siitä, kuinka minusta tuntuu, että on aivan samantekevää kuinka provosoivasti kirjoitan, ketään ei huvita tunteilla takiani.

Nyt munamiehen naiset ovat kuulemma hyvin närkästyneitä minulle tavasta, jolla häntä käsittelen. Olen neitojen mielestä epäilyttävä kaveri ja selkäänpuukottaja. Munamies ei itse ole ollut missään vaiheessa pahastunut kirjoituksistani vaan ymmärtää, ettei nettikirjoitus ole koskaan kaiken kattava totuus. Puhuimme siitä, että teksteistäni saattaa saada sellaisen kuvan, että hän pitää naisia kertakäyttöhyödykkeinä. No, se ei pidä paikkaansa, vaan hän on kaverisuhteessa valloituksiinsa, senkin jälkeen kun he ovat löytäneet uuden miehen. Koomista oli, ettei hän osannut varmaksi sanoa, kantaako tällä hetkellä kolme vai neljä naista kaunaa minua kohtaan. Melkoinen roomeo.

Kissa, muste, akryyli ja mustekynä paperille, 2009

Yhä tää on horjuvaa etsimistä miten tavoittaa kissan olemus.

Eilen kävin taas tutustumiskäynnillä taidekoululla. Nyt oli vuorossa lasten ja nuorten ryhmät. Minulla oli vaikeuksia säilyttää ulkoinen tyyneyteni, kun yhdeksänvuotias tyttö totesi, että minulla on outo ääni. Kesällä tapasin nörttityttöä, joka pelasi samassa Word of Warcraft ryhmässä. Hänen ensimmäinen spontaani kommenttinsa oli, että ethän sinä olekaan niin homon näköinen, kuin ventrilossa kuulostat. Joidenkin naisten mielestä on täysin luvallista tulla muistuttamaan, että heidän mielestään maskuliinisuuteni on ala-arvoista. Seksuaalinen häirintä on väärin ja tuomittavaa ainoastaan silloin, jos miehet harrastavat sitä. Eihän se ole mies eikä mikään joka ei osaa puoliaan pitää.

Sit mie menin kahville samaan vanhaan kuppilaan, missä istun aina iltaisin lukemassa päivälehdet. Kaverini oli päätynyt samaan paikkaan baarikierrokselle viittomakielen opiskelijoiden kanssa. Aattelin, että olkoot keskenään, kun tapaavat harvoin ja ettei minun takia tarvitse kieltä muuttaa. Vähän ajan päästä niiden pöytään tunkee tosimiäs: "Minä olen kuvataiteilija, Minulla on näyttely pian taidemuseossa, Minä olen kiinnostunut kehonkielestä". Yleensä sellaista ei tapahdu kuin opettavaisissa elokuvissa, että nöyryydestä ja hiljaisuudesta olisi mitään etua. Kun tarkoitukseni oli lähteä kotiin häpeämään ja katsomaan Salattujen elämien Sallaa ja vain tervehtiä nopeasti kaveriani, yksi kuuroista työnsi tuolia alleni. Heitä oli informoitu, että itsekin olen ammattitaiteilija, vaikka en pidäkään siitä suurta meteliä.

Lapsena meille opetettiin, että ei saa sanoa kuuro vaan kuulovammainen. Tuntuisi tyhmältä kirjoittaa, että vietinpä tässä iltaa vammaisten kanssa. Pöytäseurue oli varsin akateemista. Nuori mies, jonka kanssa kävimme pisimmät keskustelut, oli paljon maailmaa kiertänyt ja oli menossa taas pyynnöstä Albaniaan ja Kosovoon kouluttamaan ihmisiä.

Vaikka ilta oli nuori, pöytään oli tunkua. Niin se vaan on, että kulttuuripiireissä on coolia, että on outoja kavereita. Muistan vuosia sitten, miten eräs hippityttö oli surullinen siitä, että kun se yritti kohtaamansa rullatuolipotilaan ystäväksi, vastaanotto ei ollut vilpittömän ilahtunut. Vaan en mie ole yhtään sen parempi. Liian monesti olen koettanut nostaa habitustani kertomalla, että Rakel Liekki oli samaan aikaan samassa taidekoulussa kun minä, vaikka se tyttö tuskin suostuu kutsumaan minua kaverikseen.

Kissat, muste, akryyli ja vesiväri paperille, 2009

Toinen eläinaiheinen harjoitustyö. Turkki on teknisesti vaikea saada vaikuttamaan elävältä ja pehmeältä. Viimeksi kun kirjoitin munamiehestä, jätin tarkoituksella mainitsematta, että hän oli masentunut kissansa kuolemasta, koska esittämällä henkilö todellista yksiulotteisempana saa viritettyä tekstin sisäistä draamaa.

Rakkaus eläimiin on paljon helpompaa ja suoraviivaisempaa kuin hankalat ihmispelit. Jari Sinkkonen kertoo kirjassa "Taidon ja taiteen luova voima - kirjoituksia 9-12 -vuotiaiden lasten taito- ja taidekasvatuksesta" tämän iän olevan monella tavoin kaunista ja ihannoitua aikaa. Kaikille paratiiseille on ominaista, ettei erotiikka kuulu sinne. Sigmund Freud, jolta lantenssi-iän käsite on peräisin, arveli, että seksuaalisuus painuu tuossa ikävaiheessa "latentiksi", eli pois tietoisuudesta.

Tosiuskovaisessa kasvuympäristössä seksuaalisuus saa varsin omalaatuisia muotoja. Heräsin päivällä tekstiviestiin vanhalta koulukaveriltani - ja ihmiseltä josta olen viimeksi kuullut mitään 7 vuotta sitten ja vielä pitempi aika sitten kävimme samassa seurakunnassa - että hän pitää blogini uutta vampyyrimaalausta kiihottavana. Muistan tytöstä sen, että hän inhosi sydämensä pohjasta kosketusta, ja pelkäsi kirkossa tilanteita, joissa pappi käskee kättelemään vieressä seisojaa. Hän tykkäsi elokuvista ja erityisesti kohdasta, missä nuori mies hoiti huonoa omatuntoaan kiertämällä piikkilankaa niin tiukkaan itsensä ympäri, että veri virtaa. Kuulumisistaan hän kertoi, että on työkyvyttömyyseläkkeellä mielenterveyssyistä. Jos tyttö kävisi päivätansseissa, kysyntä olisi taattu - on se sentään kaunein tuntemani eläkeläinen. Sanottakoon tässä varmuuden varalta, etten ole niin naiivi, että laittaisin Savon pikkukaupunkien syvää hulluutta, johon tavalla tai toisella jatkuvasti törmään, pelkästään uskonnon viaksi, niin houkuttelevaa kuin se olisikin.

Samoilta seuduilta on kotoisin Joose Keskitalo. Minusta Imagen vanhassa artikkelissa oli jotain huikean taiteilijaromanttista, jossa hän kertoi toimittajalle tuntomerkikseen, että etsi paikalta kaikkein eniten eksyksissä olevan näköinen ihminen. Henkilöstä ei voinut kuulemma mitenkään erehtyä. Kukapa ei voisi olla pitämättä seurakuntanuoresta, joka saa inspiraatiota musiikkinsa esimerkiksi siitä, että juo salaa hylätyssä rakennuksessa kiljua ja löytää sieltä hirttäytyneen miehen. Ehkä matkin Joosea ja kirjoitan maaliskuussa Vakiopaine-kapakassa pidettävän näyttelyn saatetekstiin ainoastaan, että lisätietoa taiteesta saa puhumalla sille orvoimman ja hukassa olevimman näköiselle aina yksin istujalta. Et tee pahasti siinäkään, jos puhut vahingossa väärälle ihmiselle.

Vampyyrikuva, muste ja akryyli paperille, 2009

Olipa yhdentekevä viikko. Vietin sen lähinnä tietokoneen ääressä tapaamatta ketään, paitsi yleisön pyynnöstä kävin taidekoululla kertomassa lisää ihmiskuvauksen teosta. Jos viitsisin, saattaisi referoida tähän Jörn Donnerin kirjoitusta Suomen Kuvalehdessä, missä hän ylistää Matti Vanhasen kaiken lävistävää keskinkertaisuutta ja keskivertoisuutta. Donnerin mukaan poliittinen mitäänsanomaton jargon on parempaa kuin liika älykkyys, sillä kuolemattomien viisauksien latelijaa odottaa Olof Palmen kohtalo. Onnellinen on se kansa, joka ei tarvitse sankareita.

Hassu radiokuunnelmasarja alkaa tästä

Kissa katolla, muste ja akryyli paperilla, 2009

Löydän netistä harvoin mielenkiintoisia maalauksia, mutta tossa on yksi sellainen, joka taiteellisilta lähtökohdiltaan kaltaiseni, mutta paljon edistyneempi.

Munamies istui ravintolan omistajan pöytäseurueessa ja oli ilmeisen ilahtunut nähdessään minut. Hän kertoi, että ei jaksa lukea blogini juttuja, mutta tykkää kuvista. Vastasin, että oletkin anti-intellektuelli ja maailma on rakennettu kaltaisillesi. Hänellä oli taaskin vara kantaa juomaa jatkuvasti eteeni. Tosin ilta tuli suhteellisen edulliseksi kaverille, koska
minua ei huvittanut päihtyä.

Toinen tuttuni harmitteli sitä, että Lontoon taidekoulussa ei panosteta lainkaan tekniikan opettamiseen, vaan siellä kasvatetaan taideteoreettisia paskanjauhajia. Hän viittasi sähköpostissaan Roland Barthesin teoriaan subjektiivisuuden kuoleman postmodernissa dekonstruktiossa. Tuota googlettamalla löysin poststruktualismin joka antoi jotain vihjeitä sille, miksi ihmiset vaikuttavat olevan niin vihamielisiä tietoa kohtaan.

Kolmas kaverini valisti mesessä, että vallitsevaa jälkiteollista yhteiskuntaamme pystyään hahmottamaan postmodernismin kautta, ja sen hahmottamisessa on taas semantiikalla ja struktalismilla merkitystä. Tuon lauseen merkitys avautui minulle vain puoliksi, mutta ei se haittaa, jätän asian hautumaan ja asia kirkastuu ajallaan. Intellektuellien ongelma on, että heidän ilmaisunsa kypsyy paljon muita hitaammin. Ihmisten sosiaalinen asema taas määritellään nuorena ja siitä poisoppiminen on työlästä. Vanhat huonot kokemukset kummittelevat taustalla, kun uusia ihmissuhteita yritetään luoda.

Anti-intellektuelli munamies läksi jatkoille ja loppuyöstä hän mesetti, että hän löysi retkeltään kaksi naista, mutta kun mieluisempi ei lähtenyt mukaan, hän jätti kiimaisemman itsekseen.

Taustamusiikiksi tämä

Naisfiguuri, muste, peiteväri ja akryyli paperille, 2009

Tää on tämmöinen välimallin harjoitustyö. Näyttäisi taas olevan ongelmia käsien mittasuhteissa ja lyhennyksissä.

Keskiviikkona ja torstaina oli taas koulua. Siellä kävi juuri opettajakorkeakoulusta työelämään valmistunut kertomassa työstään. Kun kysyin, onko hänellä mitään vinkkejä nuorella opettajalle - mitään mitä olisi käytännön kautta oppinut - vastaus oli yhden kirjan suosittelu. Opettajuus näyttäisi olevan asia, jota on vaikea siirtää ihmiseltä toisille.

Aikaisemmin opettajakorkeakoulu kesti kokopäiväisenä opiskeluna kolme vuotta ja siihen sisältyi huomattavasti enemmän kontaktiopetusta ja opettajaharjoittelijoiden seuraamista kuin meillä. Kouluun pääsyä edelsi laaja haastattelu, jolla pyrittiin kartoittamaan ihmisten alalle soveltuvuus. Kouluttajamme tokaisi siihen, ettei hän tiedä ovatko ne valmistuneet opettajat meitä parempia.

Joopa joo, mitäpä sitä tässä suhteellisuuksien maailmassa mitään tietämään. Meidän piti tehdä kymmenen minuutin näytelmiä, jossa esiteltiin eri oppimiskäsityksiä. Behaviorismi esiteltiin tietysti vanhan koulukunnan vittuiluna, luokkana jonka natsiopettaja ei päästänyt hätää kärsivää vessaan. Ymmärrän kyllä vanhat ikävät koulumuistot, mutta lasta ei pitäisi heittää menemään pesuveden mukana. Behavioristisessa oppimiskäsityksessä tieto pilkotaan pieniksi paloiksi ja pidetään huolta, että se saadaan tungettua oppilaan päähän. Mielestäni tätä oppimiskäsitystä vähätellään myös siksi, että nykytieto on monesti niin monipolvista, että sen kunnollinen pilkkominen ja referoiminen vaatii aikaa ja niin lujaa ammattitaitoa, että opettajilta sitä harvoin löytyy. Ehkä paras esimerkki modernista pedagogiikasta oli se, kun toisen opettajan puhuessa aivan eri aiheesta toinen kirjoitti ainoastaan laajan kasvatustieteellisen yläotsikon fläppitaululle ja poisti sen puheen päätyttyä. Seuraavana päivänä hän väitti opettaneensa meille kyseisen asia. Olisin niin kovasti toivonut, että tuommoiset luovat ongelmanratkaisukeinot olisi jääneet Joensuun alkoholisoituneille taiteenopettajille. Rähjääminen siitä, että tahtoo koulussa oikeasti oppia on henkisesti raskasta, ja siitä on harvoin konkreettista hyötyä.

Naisfiguuri, vesiväri paperille, 2009

Tossa noita valokohtia on avattu vedellä huuhtelemalla ja raaputtamalla kirurgiveitsellä. Ei meillä oo kyllä ton näköisiä malleja käynyt kylässä. Tiijä sitten onkohan tuolla deitti-netin miehellä - joka tietää tarkkaan mitä tahtoo - parempi flaksi naisten kanssa.

Ei kliseitä eikä taviksia

Johtolangat sinuun:
– et häpeä että yrität aktiivisesti kohdata rakkautta&muuta hyvää myös täältä
– kahvi
– pidät myös kylmästä kahvista
– et hoppari gootti rasta pissis prinsessa horo huulirasva-addikti bimbo kana rekkalesbo juoppo kettutyttö heppahullu maailmanparantaja newage–hörhö vihreä anarkisti hihhuli mielenosoittaja ketjupolttaja maatuska amis tavis tusinamassatar playinghardtoget bitch
– vältät latteuksia neutraaliutta kliseehöttöä löperöyttä diipadaapaa ympäripyöreyksiä, et pidä keskitiestä etkä kompromisseista, et ole tylsä tai mitäänsanomaton
– et snoukkaa skeittaa etkä laskettelekaan, paitsi ehkä pulkalla joskus voisit
– et käynyt armeijaa
– et fanita Yölintua R Williamsia Maroon5ta M Vilkkumaata R Martinia Nalle Puhia
– inhoat Moulin Rougea
– et lesbo etkä A Jolieta kuolaava bi. Naismakusi on enemmän osastoa N Kinski N Portman U Thurman
– et käytä huumeita
– osaat kiroilla
– puhelinlasku alle 10e/kk, et siis liian pälpättävä juoruriippuvainen tuhlaileva, eikä monen kymmenen ”läheisen” ihmisen verkkoa
– et käytä korkokenkiä lippistä vyölaukkua rannekelloa, etkä oikein aurinkolasejakaan (ainakaan päälaella) tai käsilaukkua (paitsi ehkä joskus tietyissä tilaisuuksissa)
– et käytä e-pillereitä, paitsi jos, niin siksi että kuukautisvaivasi eivät olisi niin isot
– enintään korvalävistyksiä, eikä nekään tai niiden korut ole mitään huomiota herättäviä, esim 10cm halkaisijaltaan olevia ns kanarenkaita
– ei tatuointeja, ainakaan isoja&näkyviä
– ei erityistä fetissiä lävistysten/tatuointien suhteen, että kiinnostut jostakin ihan vain niiden perusteella, myöskään kitaransoitto ei ole piirre joka herättää huomiosi, et ole bändärimateriaalia
– et hulluina autoihinkaan, et siis tuning bändärikään, hyvä jos omistat ajokortinkaan
– et vastaile ihmisille ihan sama whatever sika pestään unohda ei mitään tärkeetä, kun hän haluaa tietää mitä haluat tai tunnet tai miksi käyttäydyt tietyllä lailla, sinussa on otetta&asennetta
– et kutsu vanhempiasi/perhettäsi porukoiksi, et muutenkaan puhu teini/pissis/stadi/slangi/muoti/turunmurre kielellä, muttet myöskään kirjakielellä tai pikkuvanhasti, vaan omalla kielelläsi enimmäkseen
– yleissivistyksesi käsittää mm seuraavat: Celsius morsettaa J Morrison jalkapallon paitsiosääntö
– et ole näitä jotka juo/bilettää about kaikki rahansa, ja sitten ovat valittelemassa että vitsi kun ei oo rahaa niin pitää sisällä murjottaa, ja kun sitä rahaa saa niin meneepä se kumman nopeasti mutta kivaa on, ja sitten valittelet että vitsi kun pitää puuroa syödä seuraavat pari viikkoa
– et ole hienohelma, et mieti edes varttia mitä laitat päälle, et meikkaa joka aamu hirmu kunnolla ja sitten pitkin päivää vähän väliä, pidät välillä samoja vaatteita seuraanavakin päivänä, et tuhlaa satoja euroja vaatteisiin kuukaudessa, et kuitenkaan tuulipukuunkaan pukeudu
– et ole anime-fani, muutkaan muoti-ilmiöt eivät sinua hetkauta, et hiihdä oikkujen perässä muiden mukana, et ole imettävissä tai johdateltavissa sellaisiin mukaan
– et lahjoita rahaa hyväntekeväisyyteen & lunasta siten hyvää omaatuntoa&yöunia, tykkäät kyllä tehdä jotain hyvää joidenkin edestä, mutta et noin olemattomana pisarana meressä, haluat nähdä tekosi jäljet melko tarkalleenkin
– et käy äänestämässä, tajuat miten mitätön se raapaisu jossain kopissa paperilapulle on mihinkään, et myöskään lottoa
– horoskoopit eivät ole sinulle tärkeitä, et määritä itseäsi niiden, tai nettitestien kautta, etkä copy pasteta ”tuloksia” esittelyihisi, tyyliin ” "Olet luova ihminen, et tyydy valmiiksiannettuihin vastauksiin.."
– koulurepussasi ei ollut peace-merkkiä yhtyeiden nimiä pinssejä hakaneuloja
– et pidä ristiseiskasta etkä tajua (tai tajuat) miksi ihmiset aina pelaa sitä jos jotain korttipeliä haluavat pelata
– et käytä vappuna tiaraa/kruunua, etkä kyllä muulloinkaan
– J Anistonia et pidä lähellekään kauniina, et kadehdi hänen ulkonäköään, hän ei ole sinulle esikuva missään mielessä, et pidä häntä hauskana, muutkin keisarin uudet vaatteet spottaat helposti, ja pidät ääliöinä niitä jotka ääliöitä ovat, ja hehkuttavat keskenänsä
– et käy festareilla
– et seuraa Emmerdalea tms, katsot TV:stä hyviä ohjelmia, kuten South Park Irvipuhelut Jerry Springer Pää sekaisin Operaatio hyvä yritys Seinfeld Frasier NYPD Blue Chicagon lääkärit Laivaromansseja
– et harrasta matkustelua, välillä ehkä jossain käyt, nautitkin siitä, mutta harrastus se ei ole, ehkä kanssani voisit sellaista harrastusta aloittaa joskus
– osaat&tykkäät laittaa ruokaa
– ei teeny weeny viivoiksi nypittyjä kulmakarvoja, joiden väli on vieläpä pari tuumaa
– et lähetä maileja joiden otsikossa on Re: tai Vs: ja sisällössä saamasi maili kokonaisuudessaan >-rimpsuna, teet yksilölliset mailit joista pyyhit turhat hömpänpömpät pois
– et ole <3:ä> jotta saisit mahdollisimman paljon huomiota -> kosijoita -> iskuyrityksiä -> SITÄ -> orkkuja
– et paneskele tuntemattomia, tunteet pitää olla mukana pelissä jotta se kiinnostaisi sinua lainkaan, joku jonka tunnet ja josta välität
– et osallistunut vanhojen tansseihin&penkkareihin
– vartalosi&pääsi välillä erottuu selvästi joku kaulan tapainen osasto, ei niin että siinä ihan kuin alataikina jonkunlaisen välitaikinan kautta muuttuu jonkunlaiseksi pallon tapaiseksi
– et käy katsomassa uusia Hollywood-tuotoksia, etkä kotimaisiakaan
– suosikkinäyttelijäsi ei ole R Williams J Depp M Gibson S Bullock G Close V Diesel M Leppilampi
– lempielokuvasi ei ole Kummisetä TSH Tähtien sota Indiana Jones Epäillyt Memento LA Confidential Hiipivä tiikeri Kuudes aisti Forrest Gump Housut pois, mikään Gilliamin ohjaama, mikään Disney
– et käytä erityistä yöasua, et ainakaan tätimäistä tai lapsellista, tyyliin Nalle Puh
– vaatteesi eivät ole enimmäkseen seinäruusu-tyylisiä, harmaita tai murrettuja, hiirulaisille sopivia
– et käytä sanoja naisenalku neitonen komistus koiruus bisse katseenkestävä omillaantoimeentuleva akateeminen loppupeleissä
– et käytä seuraavia tai muitakaan fraaseja (=kuluneita ilmauksia), et ole kulunut kielesikään osalta:
- löydänkö sinut näin
- oma ihana kulta jonka kainaloon käpertyä
- villi&vapaa
- fiksu&filmaattinen
- kauneus on katsojan silmässä
- sisäinen kauneus
- sinkkuilut sinkkuiltu
- juoksut juostu
- en oikein tiedä mitä haen, kerro sinä se minulle
- haluan vaihtaa ajatuksia
- ystäviä ei ole koskaan liikaa
- mies joka puhuu&pussaa
- kesyttäisitkö minut
- piristä päivääni
- [sitä sun tätä] älkää vaivautuko
- kuva kuvasta
- kaikille 100% varma vastaus
- jos kolahti niin heitä postilla
- en pure (ainakaan kovaa/heti)
- älä kulje onnesi ohi
- se mikä ei tapa vahvistaa
- pilke silmäkulmassa
- leijonanainen/vaakatyttö tms
- osaat bilettää mutta myöskin viettää rauhallisia koti-iltoja
- ja satoja muita (deitti-ilmotus)kliseitä, käyttämäsi kieli on sinua omaa, sisältäsi pursuilevaa, persoonasi lävistämää ja sielusi suodattamaa, ei massasta tarttunutta poliittisesti korrektia normaalia tylsää puuroa johon törmää missä vaan väistämättä vaikkei haluaiskaan, olet uniikkia myös kielesi osalta
– tupakoivasta naisesta en oikein osaa kuvitella voivani pitää
– ei lemmikkinä ainakaan käärmettä kilpikonnaa tai isoa vaarallista koiraa
– älykäs hauska kaunis mahtava jännä kiehtova aito avoin suora tunteellinen aistiva näkevä kokeva OMANLAINEN
– koneesi taustakuvana ei ole Lamborghinia R Williamsia sateenkaarimaisemaa jne. Kotisivusi taustakuvana ei ole tähtiä kukkia pääkalloja jne
– et tilaa mitään trendilehtiä, etkä oikein muitakaan
– sarjakuvamakusi ei ole Aku Ankka Karvinen tms vaan enemmän tyyliin Robert Crumb Tenavat Kamut
– et ole allerginen monille asioille. Et sairasta diabetestä tuberkuloosia Downin syndroomaa Aspergerin syndroomaa liikalihavuutta jne
– et käytä sanaa varattu; jos rakastat jotakuta & hän rakastaa sinua niin miksi siitä pitäisi käyttää sanaa josta tulee mieleen että joku on huussissa sisällä kököttämässä & ovi on säpissä mutta ehkä kohta aukeaa
– et käytä sanaa eksä; jos olet joskus rakastanut jotakuta & hän sinua niin miksi käyttäisit hänestä milloinkaan sanaa josta tulee mieleen raksilla merkattu kaadettavaksi tarkoitettu puu jossain korvessa
- et ehdota että treffeillä mennään elokuviin/kahvilaan. Ihmisessä jonka kanssa ei uskalla sopia muuta kuin että "nähään vaan jossain" niin eipä sellasessa sitten varmaan mitään potentiaaliakaan näe. Jos ei potentiaalia näe miksi edes tavata
- et ole h-tajuinen siten kuin 100% ihmisistä on, eli nauravat vitseille. Jos sinulle kertoo jotain hauskaa, niin reboundaat jotenkin, jatkat hauskuutta johonkin suuntaan, reagoit jotenkin uudella idealla, osaat antaa jotain takaisin. Ei niin että kerron sinulle jotain ja sitten hymyilet/naurat/hymähdät. Mieluummin labyrintti, kuin umpikuja
– empatiakyky moraali sydän sielu lämpö hyvyys ja vetovoimaa joka ei riipu meikeistä tai kireistä/paljastavista vaatteista
– et tervehdi ihmisiä moi-sanalla. Vaan kuulut Marsin tuolta puolen saapuviin hei-kansalaisiin. Et ole tekopirteänuorekas.
- et käytä netissä jutellessa seuraavia "sanoja": aijaa jaa aha just hä häh tä täh jtn mtn
– pidät pinaattikeitosta kalakeitosta mämmistä piimästä
- yhdellä sanalla voisin laittaa tällaisen johtolangan: sähäkkä. Eli se mitä olet&ajattelet&sanot&teet&miltä näytät&miten toimit&miten leikkaat ruisleipää niin siinä on vahvaa persoonallista tunnetta, eli lämpöä&asennetta&voimaa&syvyyttä, sisälläsi on hehku, niin kaunis&aito että erottuu kauas
- Beethoven

Henrik Langen sarjakuvareferaatteja kirjaklassikoista

Olen turhautunut. Koulu etenee liian hitaasti eikä tarjoa riittävää haastetta. Opiskelusta pääosa pitäisi tapahtua ryhmissä ja tunnen olevani rasittava häirikkö vaatiessani kiireisiltä ja ylistressatuilta ihmisiltä paneutumista tehtäviin ja niiden ulkoasuun. Päivärytmi on mennyt sellaiseksi, että ehdin juuri ja juuri yliopistolle syömään viideksi ja sitten palaan kaupungilta puoli seitsemäksi, että ehtisin katsomaan Salattujen elämien Sallaa, ettei yksinäisyys tuntuisi ihan niin pahalta, vaan voi lohduttautua sillä, että joillakin on parisuhteessa vieläkin ahdistavampaa kuin elämäni.

Minua kiinnostaa valistuksen aikaiset ajattelijat, jotka uudelleenmuokkasivat länsimaisen ajattelun ja moraalin sellaiseksi, ettei Jumala tarvitse ottaa niiden kiintopisteiksi. Tämä liittyy taas voimakkaaseen kokemukseeni maailman puolueellisuudesta ja epäoikeudenmukaisuudesta. Tahtoisin löytää filosofisia syitä, millä perusteella olisi perusteltua vaatia muuta. Koulussa näitä asioita käsitellään niin nopeasti ja pintapuolisesti, ettei se minua tyydytä.

Näiden vanhojen filosofien koko tuotantojen tutkiminen olisi liian työlästä, varsinkin kun en ole varma onko niillä paljoakaan oikeasti käyttökelpoista materiaalia, joten minua ilahduttaisi tavata joku, joka pystyisi referoimaan minulle sanallisesti niiden ydinsanoman tuohon Langen sarjakuvien tyyliin.

Virtuaaliruumis, muste, vesiväri ja akryyli paperille, 2009

Oishan tuohon taustalle voinut maalata jotain älykkäämpää/syvällisempää, mutta tehty mikä tehty. Ei jaksanut käyttää poliittisesti korrekteja kiertoilmauksia.

Anthony Giddens käsittelee kirjassa "Modernity and Self-identity" sitä, miten lapsi on yhtä kehonsa ja sen tarpeiden kanssa ja miten vanhetessa ihminen voi menettää kontaktinsa siihen (disembodiment) . Äärimmäisenä esimerkkinä hän mainitsee keskitysleirit, joissa moni koki elävänsä "kuin unessa", "epätodellisuudessa" tai "kuin näytelmän henkilö". Kun kärsimyksen taso nousee liian suureksi, ihmisen psyyke ottaa tarvittavan välimatkan siihen.

Tämän päivän Helsingin Sanomat kirjoitti ison artikkelin Word of Warcraft pelaajasta. Haastelussa sanottiin:

Ahola pelasi parin vuoden ajan internetin kautta muiden kanssa pelattavaa World of Warcraftia keskimäärin kahdeksasta kymmeneen tuntia, joka ikinen päivä.

Jokainen pelattu tunti tekee hahmosta paremman. Pelissä kerätään virtuaalisia ominaisuuksia, mainetta ja suhteita. Olennaista on, että pelataan toisten kanssa. "Jos ollaan rehellisiä, niin ei tästä pelistä muuta hyötyä ole kuin saada arvostusta."

Pelaaminen on suuri osa Aholan elämää. Pelimaailman tapahtumat ja asiat ovat hänelle todellisia.

"Pelaaminen täyttää mun elämässä suuren aukon. Se ei vaadi fyysisiä ponnisteluja. Pienellä vaivalla voi kommunikoida ja sosialisoida, siinä rajoitetussa maailmassa mitä tietokone tarjoaa."

Linkki on referaatti ja siitä puuttuu kohta, jossa Ahola kertoo häpeävänsä kovasti ulkonäköään, mikä varmasti lisää hänen tarvettaan etsiä arvostusta virtuaalimaailmasta. Kun itse pelasin peliä samoja tuntimääriä, tunsin joskus illalla ikään kuin irtaantuvani ruumistani ja tarkkailevani itseäni ulkopuolelta. Peli muuttuu loppupuolella hyvin haastavaksi, ja kunniani päälle otti se, ettei minulla ole enää teinirefleksejä enkä aina onnistunut hahmottamaan riittävän monia yhtäaikaisia prosesseja. Joskus yöunia häiritsi kalvava syyllisyys siitä, että oli pilannut taitamattomuudella 25:n ihmisen saumatonta yhteistyötä vaativan tehtävän. Myös joitain suuria, aikaa vieviä ja työläitä saavutuksia suoritettuani tunsin ilon sijasta moraalista krapulaa: "oliko tämä nyt kaiken sen vaivan arvoista".

Artikkeliin liittyvästä Helsingin Sanomien kommenttilaatikosta löytyi paljon raivoa Aholaa kohtaan: jos kykenee pitkiin pelisessioihin, ei ansaitse olla työkyvyttömyyseläkkeellä. Työnarkomania olisi paljon hyväksyttävämpi tapa hoitaa ongelmat. Giddens mainitsee työrutiinien, jotka ovat liian vieraita ja merkityksettömiä ihmisen persoonalle, edistävän ruumiista vieraantumista. Itsestään erotettu henkilö on välinpitämätön tarpeitaan ja pelkojaan kohtaan. Tämä taas tekee hänestä joissain ympäristöissä paljon tehokkaamman toimijan kuin täysijärkinen henkilö olisi. Hintana on tosin epämääräinen taustalla kummitteleva ahdistus. Tuosta ei voi olla vetämättä aasinsiltaa National Geographic:n artikkeliin Kiinan hetkessä pystytettäviin teollisuuskaupunkeihin, joiden työhakemuksien yksi tärkeimmistä vaatimuksista oli "willing to eat bitterness".

Figuuri, vesiväri paperille, 2009

Kokeilu tähän tyyliin. En ole oikein tyytyväinen lopputulokseen, pitäisi pelkistää enemmän, mutta kun oli sanottavaa, nii pakkohan sen päälle oli joku kuva lätkäistä.

Tiistaina kävin ensimmäisellä tutustumiskäynnillä taidekouluun, jossa työharjoitteluni tapahtuu. Opettajakokous oli aikaisin aamulla, enkä saanut nukuttua montaakaan tuntia. Ensivaikutelma paikkaan oli oikein positiivinen. Tuntui hyvältä, että olin ehkä opettajahuoneen väestä eniten päästäni sekaisin. Luovilla aloilla on paljon ihmisiä, joiden sosiaaliset- ja organisaatiotaidot on anteeksiantamattoman ala-arvoisia. Voisin kertoa paljon tarinoita siitä, mitä seuraa, kun sellaiselle annetaan enemmän valtaa kuin kykenee käsittelemään. Jotkut päättävät, etteivät tänään opetakaan vaan kertovat oppilailleen naishuolistaan, toiset taas ovat ylistressattuja ja saavat raivokohtauksia jatkuvan taloudellisen paineen alla.

Taidekoulun seinällä oli esillä itä-eurooppalaisten taidekoululaisten grafiikkaa. Opettajat olivat hieman noloina töiden korkean laadun vuoksi: "siellä on taustalla pitemmät traditiot kuin meillä, eikä nuo ole oppilaiden itsensä vedostamia".

Kuvataideopettajain liiton aktiivi Osmo Laine ihmettelee, miksi 22-vuotias luo usein 10-vuotiaan tasoisesti. Mikä estää häntä ilmaisemaan itseään kehityskaarensa mukaisesti? Missä katkeaa luonnollinen yhteys ilmaisutarpeen ja ilmaisukyvyn kesken? Laineen mukaan kuvaamataidon opetuksessa on liian usein vallalla käsitys, että jokainen lapsi on taiteilija ja jokainen lapsen piirustus taideteos. Jos näin olisi, opettajan tehtäväksi jäisi olla mahdollisimman syrjässä, ettei häiritsisi luomiseen keskittyneitä taiteilijoita. Tästä tulee mieleen yläasteen taideopettaja, joka tunnin alussa sanoi, että piirtäkää sika ja lopputunnin höpötteli omiaan, lähinnä kehuen itseään. Koskaan hän ei opettanut mitään, lukukauden lopulla vain kutsui oppilaat yksitellen töidensä kanssa eteensä ja sanoi niistä pari sanaa.

Toinen mielenkiintoinen puheenvuoro Pirkko Pohjakallion kirjasta "Miksi kuvista?" tulee taiteen opettaja Maria Laukalta:

"En halua olla terapeutti... Haluan opettaa ihmisiä tutkimaan ympäristöään valppain silmin, käyttämään kuvia kriittisesti vaikutuskeinoinaan... Mutta nämä tavoitteet ovat niin kaukana muun opetuksen ja koulutuksen tavoitteista, että kuvaamataidosta on väkisin muodostumassa ankaran teknokraattisen koulutusyhteiskunnan perässä rämpivä terapia, joka vaatimattomassa asemassaan (yhä vähenevä tuntimäärä) yrittää paikkailla ylirasittuneiden ihmisten emotionaalisia vaurioita. Jossain ihmisen täytyy saada purkaa aggressioitaan, jossain heidän täytyy saada toimia hitaasti, haparoiden, etsiskellen, ilmaista itseään tehottomasti ja epäartikuloidusti. Haparoiva ilmaisun etsiminen on luovan ajattelun esiaste, mutta vähäisillä kuvaamataidon tunneilla, joiden tarpeettomuutta jokainen teknokraatti on valmis vakuuttamaan, tämä tarkoitus ei yleensä toteudu."

Naisfiguuri, muste ja akryyli paperille, 2009

Lisää harjoittelua kylmien ja lämpimien värien yhdistämisestä. Hitto mää olen huono maalaamaan sormia. Maalasin tätä viime yönä neljän jälkeen, kuuntelin taustalla tätä ja pohdin, että unirytmille olisi aika tehdä jotain, kun nukahdan auringonnousun aikoihin.

Olen lukenut aikani kuluksi Donald Broadyn kirjaa "Piilo-opetussuunnitelma". Liika perehtyminen rakenteelliseen väkivaltaan tekee olon huonovointiseksi ja toivottomaksi. Koulussa sanottiin, että miehet oireilevat naisia voimakkaammin epäoikeudenmukaisuuden kokemuksesta.

En ole perehtynyt Marxiin niin hyvin, että ymmärtäisin kirjoittajan kaikkia vasemmistohenkisiä kantoja. Myös viittaukset Pierre Bourdieuhin mietityttävät. Hänen mukaansa työväenluokan vesat eivät ole taustansa vuoksi kunnolla valmistettu koulun vaatimuksiin ja siksi menestyvät siellä keskiluokan lapsia huonommin. Tähän asti voin olla samaa mieltä, mutta aika ja paikka eivät vastaa Bourdieun maailmaa. Meillä ei ole kalliita yksityisiä eliittikouluja, joiden läpäiseminen varmistaa hyväpalkkaisen uran ja mielestäni tänä päivänä vakituisessa virassa olevat duunarit ovat yhteiskunnassa korkeammassa asemassa kuin valtaosa akateemisesti koulutetuista. Jos ala-asteen rehtorini kantoikin työläisen lapsia niskasta roskikseen istumaan, nyt nämä haastavat kilvan nuoria opettajaparkoja kostoksi huonon numeron lapselleen antamisesta tai vastaavan vääryyden johdosta oikeuteen.

Sikiöasennossa makaaja 2, akryyli ja muste paperille, 2009

Kuukauden vanhasta maalauksesta päällemaalattu uusi versio. Valokohdat toimii näköjään paremmin, kun käyttää paikallisväriä mieluummin kuin valkoista.

Kaksi figuuria, akryyli ja muste paperille, 2009

Olen koettanut päästä sisään Anthony Giddensin kirjaan "Modernity and self-identity". Akateeminen teksti - jota ei ole kirjoitettu ihmisten kielellä - on raskasta, eikä niiden ulkomaalaisten juttuja kannata liian tosissaan ottaakaan, kun ovat kaikki neekereitä tai homoja. Meillä on Suomessa ihan hyvät omat älyköt ja kirjailijat. Tämän päivän Iltalehden ensiaukeaman tärkeimpiä uutisia oli kirjailija Viivi Avellanin sosiologinen pohdinta, jonka mukaan modernille naiselle tulee paha mieli, jos on monta päivää sateinen ilma.

Toi Viivin vuodatus oli niin mykistävä, että jätän kertomatta omista pikkuhuolistani ja sen sijaan laitan linkin carllarssonmaiseen kauniiden ihmisten taiteilijaperheidylliin.

Karjalainen rakkauskertomus, muste ja akryyli paperille, 2009

Tämmöiset "miksi naiset rakastuvat renttuhin" -puheenvuorot on puhkipuhuttuja, enkä lupaa kirjoittaa mitään uutta enkä omaperäistä. Lauantaina vietin iltaa kunnon munamiehen seurassa. Hän on harrastanut pulleita teinityttöjä, alkoholisoituneita vanhoja rouvia ja kaikkea siltä väliltä. Tulkitsin kaverin puheista samaa kuin Jouko Turkan omaelämänkerrallisessa kirjasta "Häpeä": mitä avoimemman röyhkeä vonkaaja on, sen helpommaksi naisen hurmaaminen kerta kerralta muuttuu.

Toinen kaverini on hyvin sivistynyt ja hän on oikolukenut blogitekstejäni, kun olen ollut epävarma siitä, onko ajatus kuvaruudulla ollenkaan niin selkeä kuin omassa päässäni. Hänellä on myös yliherkkä omatunto, ja silloin tällöin kaipaan mielipidettään siitä, ovat kirjalliset provokaationi menneet hyvän maun ja moraalin ulkopuolelle. Olemme vuoroin tukeneet toisiamme yksipuolisissa ihastumisissa ja auttaneet kirjoittamaan mahdollisimman hyviä nettitreffi-ilmoituksia ja vastauksia, mutta lopputulos on ollut aina se, että nainen ennemmin tai myöhemmin vain lakkaa pitämästä yhteyttä kertomatta syytä hylkäämiseen. Sitten kun kaverini alkaa kiskomaan viinaa, hänen elämänsä muuttuu täysin holtittomaksi, vastuuttomaksi ja sekavaksi. Minusta tuntuu epäreilulta, että tälle mr Hydelle on kyllä tarjolla runsaasti naisseuraa, mutta sille suuresti arvostamalleni dr Jekylille ei.

Lopuksi tekstiä turkulaiselta nettihurmurilta:

YO Moro Mun Oikee Etu Nimi on Seppo mut kaikki kaverit kutsuu aina mua Sepoks , Sepiks. Olen syntynyt *.*.1983 syyskuussa. Olen siis täysin jo 21 vuotias nuori kundi...siis nuori 10 &: rosenttisen vapaa & sinkku nuori kundi Turusta 02 alueelta...=)

ja Mä itse muuten olen ja satun olemaan ihan täysin vapaa ja sinkku By The Way koska Mä En tosiaan tosiaankaan ole siis tällä kyseisellä nykyisellä hetkellä yhtiskään yhtään kenenkään tytön kanssa kimpassa yhdessä yhtään ollenkaan enkä mä tosiaankaan edes todellakaan tällä hetkellä myöskään seurustele , enkä deittaa , enkä deittaile , enkä seukkaa yhtään kenenkään tytön kanssa tällä kyseisellä nykyisellä hetkellä yhtiskään yhtään kenenkään tytön kanssa ollenkaan...olen siis ilman muuta täysin vapaa ja täysin sinkku...ja jos joku muu tyttö tai joku toinen tyttö väittää , sanoo , kertoo tai puhuu tai valehtelee jotain yhtiskään yhtään mitään muuta niin se on vain ja ainoastaan pelkästään jo pelkkää valhetta , valetta , valehtelua , huijausta , Roskaa , Moskaa , Paskaa , hevonpaskaa , Paskapuhetta , Kusetusta ja hevonpaska puhetta sekä bullshittiä ja toi pitää täysin paikkansa 100 % : rosenttisesti....täysin vain ja ainoastaan totta mulla ei siis tällä hetkellä ole yhtiskään yhtään ketään muuta nais-ystävää , tyttöystävää , kimma kaveria , Gimma kaveria tai Muija kaveria...Asun täysin yksin ja elän täysin yksin tällä kyseisellä nykyisellä hetkellä..että mulle voi tulla kyllä juttelemaan , keskustelemaan ja puhumaan sekä tutustumaan myös...=)....=)

Olen siis tällä hetkellä ihan kokonaan sinkku & vapaa mulla ei tällä hetkellä elämässä ole yhtään ketään tyttöä eikä likkaa eikä gimmaa eikä mitään tyttöystävää eikä gimma ystävää eikä muija ystävää tällä elämän hetkellä yhtiskään yhtään ollenkaan...että sinkku markkinoilla ja vapailla markkinoilla sitä ollaan ..=)..

Mutta etsin sellaista ihan tarpeeksi kelpaavan , Kivan , hyvännäköistä , hauskan näköistä , tavanomaista , tavallisen näköistä , kaunista , siroa , sööttiä , nättiä , sievää , kaunista ja söpöä 16 vuotiasta - 24 vuotiasta täysin 100 % : rosenttisen savutonta Ei Röökiä ja Tupakkaa , Polttavaa täysin 100 %: rosenttisesti täysin savuamatonta ja savutonta ei pilven polton/polttamisen eikä myöskään Tupakan/Röökin/Sikarien/Sikkejen tuoksuista tai hajuista savutonta tyttöä ja sen lisäksi myös täysin 100 & : rosenttisesti AA- Eli täysin 100 % : rosenttisesti täysin Alkoholintonta alkoholi Juomia ja Juotavia ja Juomatonta ja Nauttimatonta 16 vuotiasta - 23 vuotiasta täysin ehdottomasti 100 % : rosenttisesti sinkkua & vapaata Rehellistä , Rehtiä , Avointa , Reilua , Luottamuksellista , Luotettavaa , Kivaa, Mukavaa , hassua , hauskaa , hymyilevää , huumorintajuista , iloista ja energistä naimisiin ja kihloihin haluavaa sekä tahtovaa sekä lapsia/vauvoja haluavaa sekä tahtovaa tyttöä joka välittää ja välittäisi musta ja tykkäisi musta ja pitäisi musta ja rakastaisi mua ja olisi musta ihan aidosti sekä oikeasti 100 %: rosenttisesti kiinnostunut ja tyttöä joka pitää ja sekä joka myös tykkää Lapsista/Vauvoista ja on jossain elämän vaiheessa kiinnostunut edes hitusen hiukan vähän verran edes kiinnostunut perustamaan oman perheen johon kuuluisi Kihloihin meno , Naimisiin Meno , iso kihlajaisuus , Ison naimisiin menoa ja isot Häät...=)...tahdon itse kyseisenlaisen tytön kanssa mennä siinä 22- 29 vuotiaana Kihloihin sekä Naimisiin ja antaa kyseisenlaisella tytölle sormuksen , Perheen , Lapsia , Monta 1-6 Lasta ja Kihlauksen , Kihlajaisen/kihlajaiset , naimisiinmenot/naimisiin menon sekä isot häät..se on ja pysyköön elämän tavoitteenani =)..ja pidemmän , pitempään , pidemmän ja pitempään ja pitkän aikaiseen & kestävään ja kestoiseen suhteeseen , seurusteluun sekä yhdessä olemiseen ja yhdessä oloon seurustelu , ja seurustelusuhde-suhteeseen sekä seurusteluun ja Seurustelemiseen kyseisenlaista etsimääni Unelmieni tyttöä.....=)..=)...

Mutta Etsin ennen kaikkea kyseenlaista tyttöä joka ensisijaisesti ensisijalla ja myös ykkös sijalla / 1 sijalla huomaisi , huomioisi , näkisi , tajuaisi ja ymmärtäisi että mulle mun oma laji/harrastus/ elämän tyyli/ elämän tyyppi ja elämän tapa: Muai Thai / Muei Thai / Thai kickboxing / Thai Potkunyrkkeily / Thai Nyrkkeily sekä yhtä lailla yhtä paljon myös tuo Thaimaan Theravada / Thaimaalais Theravada buddhisti uskonto tulee ensisijaisesti ykkös/1 sijalla ja ensi sijalla ennen kaikkea mitään muuta mulle joka myös tahtoo ja haluaa jakaa mun kanssani ensinnäkin yhdessä olemisen , yhdessä ajan viettämistä ja yhdessä ajan viettämisen , kihlauksen / kihlaamisen , Avion/Avioliiton ja Naimisiin menon sekä Häät ..=)..=)..=)...Lapset/vauvat sekä Lasten tekemisen ja Lasten Hankinnan / Lasten Hankinnat , onnen , Mielipiteet , elämän , parisuhteen , seurustelusuhteen , sekä suhteen ja elämän nautinnon , kokemuksen/kokemukset ja ilot sekä surut , huonot sekä hyvät päivät , huonon onnen sekä hyvän onnen , ylä sekä alamäet , nousun sekä laskun , tunteet , tunteita , rakkautta , rakkauden , puheet , jutut , keskustelut , puheita , juttuja , keskusteluita , paljon juttelua ja hyvin paljon puhumista..=)...=)...

En siis todellakaan hae enkä etsi todellakaan mikään Tupakkaa , Röökiä , Sikkei , Sikkejä , Sikareita , pilvee/pilveä , Ruohoa/Marihuanaa , Smackia , Hepoa , Heroiinia, Crackia , polttavaa ja tupruttavaa Tupakoivaa sekä savuavaa tai alkoholi Juomia kuten:, Bisseä , Siideriä , Viinaa , pirtua , Kiljua , Pontikkaa ja muita alkoholi peräisiä juotavia juovaa tyttöä ollenkaan...Hyi Helvetti ...Hyi Saatana...Hyi Helvetti sellaiset muijat hyi hitto hyi siis saatana hyi helvetti oikeesti...=)
Mun omana Harrastuksena/ Harrastuksenani ja Elämän Tapanani , Elämän Tienäni , Elämän Polkunani , Elämän tyyppinäni , Elämän tyylinäni , Elämän Tienäni on MB- Thai nyrkkeily , Thaiboxing , Muai Thai , Thai Kickboxing , Thaiboxing , Thai Nyrkkeily , Thai Potkunyrkkeily , Muai Thai , Muei Thai , Mui Tai , Mai Tai Thai Nyrkkeily Turussa 02 alueella jo kohta 5: iidennettä vuotta kohta pian jo..=)...=)..ja sen takia itse en myöskään yhtiskään yhtään ollenkaan Juo enkä myöskään yhtiskään yhtään ollenkaan myöskään sitten Polta..=)...=)..joten toivottavasti et sinäkään..yhtiskään yhtään ollenkaan..=)

Omalta Henkilökohtaiselta Uskoltani sekä Uskonnoltani ja Jumalaltani sekä Omalta Uskonnoltani olen täysin Buddhisti ja etenkin tarkalleen sanottuna ja Määriteltynä ihan aito ja oikea täysi Aaasialais ja etenkin Thailand Theravada Buddhisti / Thai Theravada buddisti Buddhisti / Thaimaan Theravada Buddhisti sekä oman henkilökohtaisen uskon oppieni , uskon tieni , uskon henkeni , uskon vaellukseni , uskoni pyhän tien ja oman uskon pyhien oppien noudattaja 100 % : rosenttisesti sieluun , henkeen , vereen uskoisesti , spirituaalisesti , henkisesti , uskollisesti , uskonnollisesti , Uskontoni takia AA - Eli toisinsanoen Absolutisti En Juo koska uskontoni elämän tyyli , elämän tyyppi , elämän tapa , ja elämän tie ja elämän polku kieltää 100 % : rosenttisen ehdottomasti Alkoholi juomien juomisen sekä nauttimisen ja käyttämisen myös...siksi myös toiseksi en Polta ...en Tupakkaa/Röökiä en Sikkejä/Sikarei enkä mitään muutakaan Pilveä enkä Cräckiä ,Hasista, Smackia ,Hepoa , Heroiinia , Ruohoa/Marihuanaa enkä mitään muutakaan törkyä , Silppua , Roskaa , Pahaa, Moskaa , Roskaa ja Paskaa..mikä rappeuttaa ja tuhoaa ihmis sielun , ihmis mielen ja ihmis vartalon sekä ihmis ruumiin ja ihmisen fyysisen kunnon ja terveyden ...se on mulle itselleni hyvin henkilökohtaisesti hyvin todella Huono , Paha , Epäsosiaaalinen , epäkäytännöllinen , kielteinen , epähyväksyttävä , ei hyväksyttävä , kielteinen ja negatiivinen asia ja toiseksi myös tosi kieltävä sekä kielteinen hyvin negatiivinen pointti , jutska , juttu , homma ja asia ehdottomasti kaikesta muusta piittaamatta ja huolimatta...

Sillä tappaisin itseni ja Kuolisin/ja mieluiten myös Kuolen hyvin paljon ennemmin ja mielummin ja ennen ja enemmin kuin että pahottaisin ja Vahingoittaisin ja Loukkaisin uskontoani sekä Jumalaani ja myös paljon enemmin ja mielummin teen tai tekisin sen kaiken juuri kuin että pettäisin tai petän oman Jumalani , oman Uskoni , Oman uskontoni , oman luottamukseni , oman uskoni , oman uskontoni, oman uskontoni ja Jumalani tieni ja oman Uskontoni ja Jumalani Polun ja omat uskon lakini sekä oppini ja oman elämän tyyppini ,tyylini ja tapani , , oman näkemykseni , oman elämän näkemykseni ja oman elämän katsomukseni sekä oman itseni , oman henkeni , oman kuntoni , oman terveyteni ...Sillä en koskaan satuta enkä sattuttaisi enkä rikkoisi enkä tuhoaisi enkä haavottaisi enkä pilkkaisi enkä pilaisi Oman uskontoni ja Oman uskontoni oppieni ja lakieni oppejani...koska ne ovat mulle itselleni hyvin tärkeät henkeen , sieluun ja vereen mulle itselleni...=)..

Mun oma joka Viikkoinen Viikko Kalenteni meininki...paljon menoa viikot ja viikonloput Buukattuna aina täyteen...

Olen normaalisti ja tavallisesti kotona tai sitten treeneissä/harjoituksissa joko Treeni/Treenaus/harjoittelu ja harrastus Salilla tai joko Kotona omassa himassani omassa kodissani ja omalla asunnollani/omalla kämpälläni juuri näin viikolla ja viikonloppuisin

Susikuva, akryyli, muste ja vesiväri paperille, 2009

Niin katosi Amerikan neidon silmistä lämpö, kun sai selville miten upporikas olenkaan. Ei se ollut ensimmäinen kerta, kun saan massapostia, että pääsen modernin taiteen mestarit tai vastaavaan kirjaan, jos tarpeeksi rahaa löytyy. Tämä oli vaan kirjoittanut pitkän henkilökohtaisen kirjeen, jossa kommentoi mistä töistäni hän erityisesti tykkää, joten en osannut arvata, että kaiken takana oli julkaisu, joka toimii niin, että taiteilija maksaa siitä, että häntä haastatellaan.

Suhteellisen suurilevikkinen suomalainen Taide-lehti noteerasi blogini jo toisen kerran. No, kommentoiko yksikään oikea taiteilija minua mitenkään sen johdosta? Ei tietenkään. Nuorempana yritin tosissani saada kokeneilta kollegoilta vihjeitä siihen, miksi niin harvoin pääsin sisälle heidän juryttämiinsä näyttelyihin ja miten voisin parantaa jälkeäni. Enää ei jaksa olla niin sinnikäs vaatimaan palautetta. Kirjoitin jokin aika sitten kouluesseeseen näin:

"Yksilön itsearvostus säätelee sitä, kuinka rohkea hän on kokeilemaan uusia toimintamalleja ja jopa sitä, kuinka paljon hän toimii elämäänsä ohjaavana subjektina. Minäkuvamme kytkeytyy ihanteeseen siitä, millainen haluaisimme olla. Itsetunto ei muokkaannu vielä palautteesta itsestään, vaan yksilön tulkinnasta saamastaan palautteesta.

Kysymys ”onko minusta mihinkään?” sitoo voimakkaasti ihmisen tiedonkäsittelykapasiteettia. Yhdeksi syyksi suomalaisten huonoon itsetuntoon tarjotaan epäsuoraa kommunikointia opettava monologikulttuuri. Kulttuuri, joka ei tarjoa jäsenilleen kunnollista kommunikaatiota, jättää yksilön pysyvästi epävarmaan uhkaavaksi koettuun tilaan.

Suomalainen kommunikaatiokulttuuri on epäsuoraa, siksi kanssakäymisen taitojen opetteluun ei panosteta. Meille tyypillistä toimintaa on ja omien havaintojen vähättely ja liika sen painottaminen, että vain asiantuntijoiden mielipiteellä on merkitystä ja ”monologien sarja”. Tämä poikkeaa esimerkiksi amerikkalaisesta kulttuurista, jossa keskeytykset ja kiivaat vastaväitökset ovat vuorovaikutustilanteissa aivan hyväksyttävää toimintaa. Suomalaisille syvä hiljaisuus on aivan normaali olotila ja esimerkiksi kunnollisen keskustelun herättäminen Optimassa (tämä on koulumme nettityötila, missä opiskelu lähinnä tapahtuu. Kontaktiopetusta on vain muutama päivä kuukaudessa) näyttää olevan ylivoimaisen vaikea haaste. Ehkä pelkäämme kasvojen menettämistä, jos tulemme liian näkyviksi. (Rauste-Von Wright, 1994, 93, 100-101)."

Omakuva kala päässä, akryyli, muste ja vesiväri paperille, 2009

Päässäni asuu Gallen-Kallelan mädäntynyt kuha tai Johanna Tukiaisen merihirviö.

Siitä ulkomaanelävästä taidetoimittajasta ei ole kuulunut mitään. Se kyseli tarinoista maalausteni taustalta. Jos sitä vielä jaksaa kiinnostaa, kertoisin sille Karjalan kunnaista. Voisin kertoa miten kävin Joensuussa ja heti naapurissa räiskittiin haulikolla kostoksi siitä, että joku julkesi valittaa koiran ulvomisesta. Tai toisesta karjalaisesta nuoresta miehestä, johon törmäsin pitkästä aikaa Jyväskylässä. Hän kertoi olevansa työkyvyttömyyseläkkeellä mielenterveyssyistä. Samalla hän tahtoi tutustuttaa minut mielisairaalakaveriinsa, jonka mielestä vieraassa pöydässä nauravat hänelle ja jonka väkivaltaisuuskohtauksia kannatti varoa. Sitten he alkoivat paheksumaan rasittavaa linnakundia. Sanoin tykkääväni vanhasta tv-sarjasta "Kylmä rinki" joka päätyi melkein aina siihen, että joku joutuu sairaalaan tultuaan perseraiskatuksi, ja kysyin mahtaakohan sitä esiintyä miten usein Suomen vankiloissa. Sitten uusi tuttuni alkoi mekastamaan, että hän tahtoo keskustella enemmän perseraiskauksesta - se on tärkeä puheenaihe. Kaikesta sitä pitääkin puhua saadakseen seuraa. Eräs joensuulainen kaverini ei tee minkäänlaisia kompromisseja, vaan puhuu vain ja ainoastaan tutkimistaan kirjoista. Lopputuloksena kapakan pöydät tyhjenevät ympärillään ja mies on aika lailla erakoitunut.

Kertoisin sille toimittajalle, että Karjalan kantasana on paljon lehmiä, eikä niitä enää ole. Jäljellä on toivottomuus ja tyhjenevät pikkukylät. Sitten siellä on yksi yliopistokaupunki, jossa on korkean työttömyysasteen vuoksi Suomen parhaiten koulutetut juopot. Kai sanoisin myös, että kaikesta huolimatta olen ylpeä karjalaisista sukujuuristani.

Oi miten eri planeetoilla ihmiset asuvatkaan! Ennen paluutani Jyväskylään katsoin tv:stä juttua kaunottaresta, joka ei voinut mennä moneen vuoteen uimarannalle, koska hänen napansa oli tullut synnytyksen jälkeen tullut vähän ulkonevaksi, eikä se ole muodikasta se.

Pieniä kuvia pienen ihmisen retkiltä, lyijy- ja akvarellikynä paperille, 2009

Kuvien harmaat rasterit ja läpikuultavuudet ovat näyttävät ihan hyviltä, mutta niitä ei ole alkuperäisissä. Ne johtuvat siitä, ettei minulla ollut skanneria käytössä ja teoskuvaaminen huonolla laitteistoilla on vaikeaa.

Joku unkarilainen laittoi sähköpostia, että kerää kuuluisien taiteilijoiden nimikirjoituksia. Vastasin sille, etten ole kuuluisa ja että saa sen, jos lähettää minulle jotain paikallista. Pari päivää sitten joku new yorkilainen kuraattori/toimittaja kertoi pitäneensä näistä sivuista. Nuorempana olisin jo alkanut laskemaan rahoja tai sitä, kenen amerikkalaisen julkkiksen kaveriksi tahdon. Siperia on opettanut varovaisemmaksi.

Kaksi figuuria, akryyli ja peiteväri paperille, 2009

Tää on tämmöinen harjoitelma vaan, kun luultavasti tapaan yhtä mieluisimmista malleistani pian. Vastapainoksi sille, että on ihan liian keskittynyt näkemään omissa töissään virheitä ja vajavuuksia häivähdyksiä silmistä, jotka katsovat kuvataidetta positiivisemmalla asenteella.

Omakuva Palsan maisemassa, tietokonegrafiikka, 2009

Tulin juuri yrittäjäkasvatustunneilta. Sinne oli tuotu setä kertomaan, miten työteliäs perheellinen osa-aikaisella sairaseläkkeellä oleva pienyrittäjä selviää ihan hyvin, kun vain tekee yksinään parempaa ja perusteellisempaa jälkeä kuin isot ketjut. Sitten kun nukkuu 2-4 tuntia yössä, voi tehdä töitä aamu kuudesta ilta kahteentoista ja samalla olla aktivisti useassa järjestössä, urheilla ja toimia kaupunginosalehden päätoimittajana. Ihan helppoa siis.

Minusta "normaali-ihmisten normaaliarki" on pelottavaa. Äitini tekee junan ravintolavaunussa yksin puolivuorokautisia työvuoroja, jotka aiemmin tehtiin pareittain. Ihan hyvin siinäkin ehtii, kun ei pidä lainkaan taukoja.

Kasvatustieteen opettajamme luennoi tänään yhdeksästä neljään - tai no oli se sen aikaa hiljaa, kun yrittäjä puhui. Sitten opettajalla oli kiire pois, että ehtisi opettamaan toiseen kaupunkiin ja sitten se puuhaa yöajan nettitehtäviemme parissa.

Koulussa meidät on jaettu oppimispiireihin. Ryhmässämme on yhden laiskan hintelän silmälasipäisen hipin lisäksi kaksi nuorekasta perheenemäntää, joilta reilussa vuodessa on tarkoitus sujua kasvatustieteen perus- ja aineopinnot, opettajan työ, haasteellinen harrastustoiminta ja omakotitalorempat.

Omakuva, peiteväri, muste ja akryyli paperille, 2009

Niinhän siinä kävi, etten ollut tarpeeksi hyvä oikeiden taiteilijoiden rinnalla, eikä töitäni hyväksytty Jyväskylän taiteilijaseuran vuosinäyttelyyn. Onneksi Keski-Suomessa vaikuttaa paljon kovatasoisia tekijöitä kuten Riitta Uusitalo, Kimmo Schroderus ja Kirsi Neuvonen. Sen kaliberin taiteilijoille häviäminen ei ole aivan niin häpeällistä.

Sitten jatketaan tätä akateemista jaaritusta, vaikkei se tunnu moniakaan kiinnostavan. Julkisella paikalla munasillaan pomppimisesta lupaan kirjoittaa taas sitten, kun tästä kaupungista löydän ihmisiä, joiden kanssa sitä harrastaa. Luokanopettajakaverini tokaisi, että olihan siellä yliopistossa kaikenlaista teoriaa, vaan niistä suurimmalla osalla ei arjen töissä tee yhtään mitään. Kirjan "Ohjauksesta oivallukseen" mukaan valtaosa opettajista toimii ”tuurilla”, tiedostamatta sitä, mihin heidän käytännön rutiineiksi muodostuneet toimintatapansa perustuvat ja mitä kasvatusnäkemystä he edustavat. Aikapaine ja kompleksiset ongelmat jyräävät hienojen teorioiden yli.

Heikkilän ja Syrjälän kirja "Minussa elää monta tarinaa" on kiehtonut minua. Se tiivisti, että kysymykseen "mitä ihminen on" voidaan vastata kahdella tavalla. Jos vastauksessa haetaan jotain perimmäistä, syvintä olemusta, silloin puhutaan essistentialismista. Jos taas ihmettely keskittyy olemassaolon ihmeeseen, silloin puhutaan taas eksistentialismista. Nämä kaksi eivät ole toisiaan poissulkevia, vaan kietoutuvat yhteen monin tavoin.

Essistentialistisen ihmiskäsityksen mukaan ihmisellä on olemassa syvin olemus. Jos tahtoo tulla siksi mitä on, täytyy löytää tuo syvin olemus ja olla uskollinen sille. Antiikin ja keskiajan ihmiskäsitykset olivat vahvasti essentialistisia. Kristillisen ihmiskäsityksen mukaan ihmisen perimmäinen olemus on Jumalan kuva ihmisessä.

Descartes ja Kant loivat valistuksen essentialistisen ihmiskäsityksen, johon kuului vaatimus käyttää omaa yksilöllistä järkeään. Kantista lähtien eri ihmiskäsityksiä voidaan erotella sen perusteella, sisältävätkö ne oletuksen tahdonvapaudesta vai pidetäänkö ihmistä vain välttämättömyyden pakon valtakunnan jäsenenä ilman todellista autonomiaa.

1900-luvussa eksistentialistinen ihmiskuva nousi essistentialistisen käsityksen vaihtoehdoksi. Eksistentialistinen ihmiskuvan mukaan olemassaolo on täydellistä sattumaa eikä elämällä ole mitään ulkoa annettua päämäärää. Ihminen on yksinäinen, maailmaan heitetty ja vapauteen tuomittu olento. Ihminen on Jean-Paul Sartren mukaan projekti, joka päättää itsestään. Ei ole olemassa tosi ihmisyyden kriteeriä, vaan jokaisen on itse luotava oma tarkoituksena - jos kykenee.

Yli sata vuotta ennen Sartrea eläneen Kantin maailmankuva ei ollut yhtä kokoomuslainen. Häntä on kiittäminen kategorisen imperatiivin periaatteesta: "kohtele ihmistä niin itsessäsi kuin toisessa päämääränä sinänsä, älä milloinkaan välineenä!"

Taiteilija ja malli, mustekynä, muste, vesiväri ja akryyli paperille, 2009

Miksi minulla on niin synkkä maailmankuva? Jos olisin parempi ihminen, tahtoisin voida vastata Helsingin Sanominen A.W Yrjänästä kertovan jutun sanoin:

Päiväkirja luo kuvan levottomasta miehestä, joka etsii merkitystä merkityksettömyydelle omistautuneesta maailmasta. Yrjänän varhainen laulu "Pyydä mahdotonta" esitti haasteen: "tee äärimmäinen kysymys/ tee se joka päivä". Päiväkirjan perusteella Yrjänän oma kysymys liittyy siihen, miten elämä tulisi käyttää, miten edistää hyvyyttä ja mihin uskaltaisi sydämestään kiinnittyä. Kysymyksiä ei pääse pakoon, jos pitää silmät auki. "Välinpitämättömyys on pahuutta. Mutta mille alueelle rajata välittämisensä kun koko maailman epäkohtien kuvat tulvehtivat tajunnassa koko ajan."

Keskiviikkona kävin pitkän virkistävän filosofisen keskustelun. Meistä kumpikin arvosti Immanuel Kantin velvollisuusetiikkaa. Kantin mukaan voimme nähdä tietyt käskyt objektiivisesti oikeiksi moraalin ohjenuoriksi. Näiden oikeiden käskyjen perustana on kategorinen imperatiivi, jonka mukaan ihmisen on toimittava aina siten, että hänen toimintansa kantava ajatus voi periaatteessa tulla laiksi kaikkina aikoina. Esimerkiksi valehtelu on väärin, koska jos valehtelusta tulisi yleinen ohjenuora, silloin puhumisesta menisi merkitys, jota valehtelija ei itsekään halua.

Tästä taas seuraa se, että tuomitessani itseni köyhyyteni takia elinkelvottomaksi epäonnistuneeksi luuseriksi tuomitsen samalla kaikki vastaavassa elämäntilassa olevat.

Kaverini kyseli myös sitä, että tahdonko olla niin pessimistinen ja kokea maailman niin vihamieliseksi paikaksi. En osannut vastata kuinka paljon kaiken taustalla kummitteleviin asenteisiin on itse vastuussa. Sinikka Ojasen kirjassa "Ohjauksesta oivallukseen" oli joitain aiheeseen liittyviä ajatuksia:
- Persoonallisuuden kehittyminen on aina kytkeytynyt kokemuksiin.
- Arkirutiineiksi tulleita psyykkisiä prosesseja ei useinkaan ole aikaa tutkia tietoisesti, koska täytyy keskittyä uuden ajankohtaisen informaation vastaanottamiseen.
- Pelkkä itsereflektio ei useinkaan ole riittävää. Useamman ihmisen yhteistyö ryhmässä auttaa pääsemään omien tiedostamattomien asioiden äärelle.
- Toisen ihmisen käyttöteoria tarjoaa hedelmällisiä ristiriitoja. Vastarinta uuden oppimista kohtaan syntyy, kun vanha ja uusi tieto kohtaavat oppijan mielessä.
- On helppo ohjata ohjattavaa kohti pintaprosessia, rutiiniajattelua. Huomattavasti vaikeampaa on ohjata kohti ymmärtämistä.

Siinä teille pala alkuhapuiluani akateemisen tietämisen ja oppimisen teorioiden kanssa.

Makaava, muste, akryyli ja vesiväri paperille, 2009

Syntyypä paljon jotenkin keskeneräisen oloisia maalauksia. Keskiviikkona vein taidemuseon kilpailuun kolme työtä. Aluksi meinasin kehystää Jyväskylässä tekemiäni a4-maalauksia, mutta sitten päätin pelata varman päälle ja tarjosin vanhoja, varmoja ja palkittuja töitä. Viikonloppuna saan tietää kelpaako ne.

Tänään kävin tapaamassa tuttavaa vuosien takaa, joka on osakkaana kasvavassa markkinointiosuuskunnassa. Vaikka minulla on työhakemus odottamassa vastausta siivoojaksi, kysyin olisiko heillä tarjota joskus vähän paremmin koulutustani vastaavaa työtä, vaikka jotain kuvituskeikkoja. Mielenkiintoista oli jututtaa miestä, joka on mukana kasvattamassa nuoria yrittäjiä - alaa, mikä on minulla kirosana.

Kasvot, akryyli, vesiväri ja muste paperille, 2009

Tässä on käytetty Henna Virkkusta lähtökohtana, muttei se taida olla niin näköinen, että viitsisin nimetä kuvaa sen mukaan. Asiat eivät ole aina niin kuin ne ensi silmäykseltä näyttävät. Kun isovanhemmiltani kysyi kuulumisia, vastaus oli: "mitäpä sitä köyhän elämään kuuluu, ei ole köyhällä kavereita". Pariskunta ajoi Ladallaan 80 km/h satasen rajoituksella, että bensaa säästyisi. Sit kun ne meni kuolemaan, heiltä jäi markkamiljoonaomaisuus.

Helposti tekee liian jyrkkiä jaotteluja ihmisten välillä. Olen koettanut muistuttaa itselleni, että kokoomuslaisellakin - lukuun ottamatta Turun jaostoa - saattaa olla sielu ja kyky empatiaan. Silti välillä Virkkusen lausunnot ihmetyttävät. "Move On" -lehdessä hän valitteli sitä, että suomalaiset valmistuvat liian myöhään työelämään ja ettei korkeakoulutettujen pitäisi opiskeluaikanaan hankkia lisäansioita kahvilasta tai siivojana vaan mennä alansa töihin. Kuulostaa elämässään liian helpolla päässeen turinoilta. Korkeakouluissa on toki linjoja, joissa ihanteena on valmistua mahdollisimman nopeasti kovapalkkaiseen duuniin, mutta on vaikea sanoa ymmärtääkö Virkkunen lainkaan sitä, että saattaa olla olemassa ihmisiä, jotka antavat tiedolle välinearvon sijaan itseisarvon ja että ajatuksia ja näkökohtia kuuluu sulatella kunnolla ajan kanssa. Ilta Sanomien viikonloppuliitteen kirjoittaja totesi, ettei ole millekään yhteiskunnalle hyväksi päästää liian epäkypsää väkeä työelämään riehumaan.

Vaikka olen yhä sitä mieltä, että keskustelut uskovien kanssa on yleensä yhtä syvällisiä kuin Tero Nupin ja Esa Nahkan väittelyt Tohtorin kanssa (valitettavasti youtuubista ei löytynyt esimerkkiä) pari terävintä tuntemaani ajattelijaa ja tiedon rakastajaa ovat hyvin tunnustuksellisia luterilaisia fundamentalisteja.

No se uskovista - sanoinpahan jotain positiivista niistäkin välillä. Opettajakoulutukseemme kuuluu pakollisena viiden opintopisteen kurssi yrittäjyydestä. Ja vastahan minä pakenin yrittäjätuomiotani kouluun. Pessimisti minussa näkee nämä koulu-uudistukset sellaisena, että ihmiset koetetaan pakottaa yhä syvemmälle "nopea taloudellinen tulos tai ulos" -maailmankuvaan. Sitten vielä on tuoreet muistot siitä, miten valtion yrityksiä yksityistetään ja siirretään ulkomaille vain siksi, että pari jo valmiiksi sikaihraista äijää saisi tähtitieteelliset osingot. Saapa nähdä ketä tuo yliopistojen pakkonaittaminen suuryritysten kanssa tulee eniten palvelemaan.

Sinänsä en vastusta pienyrittäjyyttä. Seurattuani parin joensuulaisen jatkuvaa ahdistusta ja painetta, olen sitä mieltä, että Suomessa yrittäjän elämäntapa sopii vain harvoille ja valituille.

Esko Valtaoja, muste ja vesiväri paperille, 2009

Jatkoa edelliseen tekstiin ja sen lainaukseen:

(Kognitiivinen konservatiivius) on tietenkin ymmärrettävää: oman maailmankuvan kanssa ristiriidassa olevan tiedon omaksuminen muuten kuin sitä muuntaen tulkitsemalla voi vaatia yhtä hyvin arvojen kuin tietojenkin uudelleen jäsentämistä. Toisaalta kognitiiviset ristiriidat ovat kehityksen tärkeitä virittäjiä ja ylläpitäjiä.

Kirjassa "Nurkkaan ajettu Jumala" Juha Pihkala selittää suuret organisoidut raakuudet ihmisen syntiinlankeemuksella. Esko Valtaojan mukaan ihminen on pohjimmiltaan hyvä, koska evoluution tuotteena pyrkii lajin säilymisen kannalta toimimaan myös yhteisön hyväksi. Valtaoja myöntää, että pyrkimys hyvään ei aina onnistu, mutta suurinta pahuutta ilmenee siellä, missä sallitaan vain yksi totuus. Valtaoja peräänkuuluttaa tieteellistä nöyryyttä; uskoa että voi olla väärässä.

Arvostan Eskossa sitä, että hän on uskottava tulevaisuudentoivoinen ääni tuomiopäivän profeettojen keskellä ja tieteen popularisointi vähentänee asennetta: "annan kaksi nimeämispistettä Esa Aalle, koska se ei ole yksi meistä".

Noin vuosi sitten puheenvuoroni uskonnosta tuli tv:ssä toiveuusintana. Jostain syystä kuvani viehätti pääkaupunkiseutulaista neitoa niin paljon, että päädyin hänen luokseen viikonlopuksi. Tytön seinällä oli Pentti Linkolan lisäksi Valtaojan kuva. Useita kuukausia tuon jälkeen näin tämän partamiehen mustaan nahkaan pukeutuneena (näyttää hassulta läpensä kilttikasvoisen ihmiset päällä) turkulaisten kulttuurisetien juottamo Apteekissa. Sekin näytti hassulta, kun Valtaoja punastui niin, että hänen kaljunsa hehkui punaisena kuullessaan punatukkaisesta ihailijastaan.

Vedessä kahlaaja, akryyli, peiteväri ja muste paperille, 2009

Tarinat kietoutuvat toimiinsa. Mummoni puheista ymmärsin, että Jouni Mömmön äiti oli hänen kanssahelluntaihihhuli. Vähän minua vanhempana itsensä tappaneen Mömmön musiikista ja synkästä maailmankuvasta on tullut legenda. Joensuulaisessa Kerubin kuppilassa työntekijöiden parissa liikkuu sanonta, että paikan oudot ilmiöt ovat Jounin haamun aikaansaannoksia.

Ehkä on kyseenalaista sen enempää taustoja tuntematta arvella, että fundamentalismi saattoi yksi tekijä Jounin mielen pirstaloitumiseen. Silti en malta olla lainaamatta kirjaa "Oppiminen ja koulutus":

Ihminen on tiedonkäsittelijänä joustava. Kuitenkin edellä kuvatuilla rajoituksilla on myös syvällä meneviä seurauksia. Ehkä ennen muuta se, että yksilön kuva todellisuudesta perustuu aina suppean ja pitkälle muokattuun tulkittuun valikoimaan tarjolla olleesta informaatiosta... Maailmankuviemme yksilöllisyys korostuu myös sen kautta, että ihmisellä on vahva pyrkimys kognitiiviseen ristiriidattomuuteen. (Onhan maailmankuvan ristiriidattomuus tärkeä mielenterveyden kriteeri.) Tämä pyrkimys ohjaa sekä tiedon valikointia että sen tulkintaa. Jo havaintojen tasolla odotuksemme ja ennakkokäsityksemme säätelevät tiedonkäsittelyä - tässä mielessä olemme kaikki "kognitiivisesti konservatiiveja".

Herätyskristillinen oppi pelastumisesta uskon - ei tekojen - kautta ei ole ollenkaan niin armollinen kuin se kuulostaa. Tämä tarkoittaa sitä, että kokemukset ja niistä seuraavat maailmankatsomukselliset johtopäätökset on pakko olla tietynlaisia, tai muuten joutuu helvettiin. Näissä piireissä liian ajattelun kiertäminen ja halveksunta on kiehtova taiteenlaji, jota yhteisön jäsenet opettavat, paljon tiedostamattomasti, mutta tehokkaasti toisilleen.

Koska maailmankuvan ristiriidattomuus on tärkeä mielenterveyden kriteeri, tulee elämä raastavaksi silloin, kun ei tunne sopivan enää hengelliseen, muttei osaa siirtyä täysin "länsimaisen rationaaliseen" maailmankatsomukseen. En voi valitettavasti kehua vieläkään täysin vapautuneeni fundamentalistien tuputtamista itsekontrolliajatusrakennelmista - tosin nyt syyttävä kaikkeen tyytymätön yliminä kummittelee yleensä kokoomuksen nimissä.

Kuva, akryyli, muste ja vesiväri paperille, 2009

Sain jo tänään opiskelijakortin! Vaikka laitoin Kelalle hakemuksen alkukesästä, sitä ei suostuttu käsittelemään ennen kuin koulu alkaa ja johtajaopettaja hyväksyisi henkilökohtaisen opetussuunnitelman. Sekin piti kirjoittaa kahteen kertaan ja ottaa henkilökohtaisesti yhteyttä opintotukilautakuntaan, ennen kuin kaikki meni byrokraattien mielestä oikein. Kun paperit saatiin viime viikolla mieluisiksi, odotin että Kela ihmettelisi päätöstä vähintään kuun loppuun ja vasta sitten saisin tämän kuun asumis+muut tuet.

Koulussamme näytetään arvostavan kykyä itsereflektioon. Ihan hyvä niin, että sitä nyt ihan pyydetään, kun tännekin minä kirjoittelen, kun vähät kaverini eivät jaksa kuunnella liikaa höpötystä itsestäni. Kun taidekoulun päättötyöni ja sen tekstiosuus oli esillä Joensuun pääkirjastossa, joku oli kirjoittanut sen perään kuulakärkikynällä: ihan mielenkiintoista, mutta onko noin laaja itsereflektio tarpeellista?

Nyt meitä pyydettiin kirjoittamaan muistoja henkilökohtaisten oppimisprosessien tukemisesta (joo, ihan kauhea sanahirviö on)

Pääkokemukseni on, ettei sellaisia oppimisprosessejani, jotka eivät mene keskiarvotaulukoiden ja -normien mukaan tueta mitenkään tai niitä kohtaan ollaan vihamielisiä. Lapsena minulle luettiin paljon tietokirjallisuutta, mutta siitä ei keskusteltu. Kummallakaan vanhemmistani ei ollut edes lukiokoulutusta, eivätkä he harrastaneet filosofista tai teoreettista ajattelua. Ja kyllä, olen kateellinen sivistysperheiden vesoille. Pohdin yksinäni ajan, avaruuden ja äärettömyyden olemusta. Koetin ensimmäisellä luokalla kertoa kehittämästäni atomiteoriasta, mutta nopeasti tuli selväksi, ettei sellainen tieto ole minkään arvoista, kun se ei ketään kiinnosta eikä kenellekään aukene.

Kymmenenvuotiaana sain ensimmäisen tietokoneeni. Kaksitoistavuotiaana olin täysin omatoimisesti opiskellut itseni ohjelmoimaan pelejä, joissa on laaja maailma ja fysiikkamallinnus. Ei niistäkään kukaan osannut keskustella, ainoastaan yksi serkkuni joskus kävi pelaamassa niitä. Koulussa koetin pitää esitelmää tietokoneista, mutta asiaa täysin hallitsematon opettaja häiritsi esitelmääni niin oudoilla ja hämmentävillä välikysymyksillä, ettei puhumisesta tullut mitään. Tälle vanhalle rehtorille oli arvovaltakysymys, ettei pikkupojat saa olla häntä viisaampia. Hän piti julkisia persoonan häpäisemispuheita, kun joskus muulloinkin julkesin tunnilla kyseenalaistaa hänen tietonsa. Lopulta minusta saatiin tehtyä kiltti nöyrä aivojaan käyttämätön alisuoriutuja. Myöhemmin minulle selvisi, että myös isälleni pikkukaupungin sosiaaliseksi selviytymisstrategiaksi muodostui se, että esiintyi itseään tyhmempänä ja rasistisempana.

Jostain syystä olen ollut haluton kertomaan positiivisia muistoja opettajista. Suurin osa heistä kai hallitsi ammattinsa, koska luokkatoverini saivat Suomen mittakaavassa ok-tasoisia oppimistuloksia – kuten minäkin, joka ei koulunpäivän päätteeksi viitsinyt tehdä paljoakaan opintojen hyväksi. En usko, että olisin taidemaalari ilman lukion kuvaamataidon opettajaa, joka antoi sai innostettua minut numeroilla, jotka olivat parempia kuin uskoin ansaitsevani ja toimintaympäristöllä, joka rohkaisi tekemään erilaisia – siihen ympäristöön epäsovinnaisiakin - kokeiluja. Kävin hänen luonaan kylässä usein lukiosta valmistumisen jälkeen

Ehkä yksi syy kaiken vähättelyyn on yhteiskunnan koventuneet arvot, joka tulevat esille varsinkin ammatissani. Se, että olin taidekoulussa luokkani parhaiten menestyvä oppilas ilmeni siinä, että menestykseni huipulla pääsin lyhyeksi aikaa siivoajan kuukausiansioille. Sitten sitä seurasi pitkä köyhyysjakso. Tänä vuonna saatu pienen ulkomailla pidetyn kilpailun voitto ei tuonut tullessaan kuin taloudellista tappiota. Taiteessa ei todellakaan toimi demokratia eikä jokainen ihminen ole laulun arvoinen. Näissä piireissä hyvän täytyy olla jotain poikkeuksellisen hyvää, että se noteerattaisi eikä vain vaiettaisi kuoliaaksi.

Maijaliisa Rauste-Von Wrightin ja Johan Von Wrightin kirjoittamassa "Oppiminen ja koulutus" -kirjassa he tuntuvat tekevän samanlaisia huomioita kuin itsekin: koulussa oppiminen ei ole pääasia vaan sen perimmäinen tehtävä on sosiaalistaa lapset ja nuoret siihen elinkeino- ja kulttuuriperinteeseen, jota yhteiskunnassa pidetään keskeisenä.

Koulutus hahmotetaan helposti yhdeksi monista rutiininomaisesti hoidettavista toimista.
Sen erillisyys muusta elämästä näyttää olevan tyypillistä etenkin Suomessa, jossa yhteiskunnan vaikuttajat eivät ota huomioon sen osuutta pohtiessaan hyvän kasvun edellytyksiä. Meillä on niin yleistä, ettei lapset ja nuoret viihdy koulussa, että päinvastainen mielipide herättää ihmetystä. Jokin aika sitten koetin aloittaa keskustelua luokanopettajan kanssa koulutussosiologiasta. Tämä totesi, että kävi kyllä joskus yliopistossa kurssin aiheesta, muttei muista asiasta yhtään mitään. Niin se on: oppi kuuluu palauttaa tunnollisesti tentaattoreille, ei minnekään muualle.

Enkeli, lopullinen versio, muste, akryyli ja peiteväri paperille, 2009

Tulipa kova kiire tämän kanssa, että se ehtisi postiin niin, että se on perillä ennen viikonlopun synttäreitä. Viimeistely jäi tekemättä, enkä itse osaa oikein sanoa olenko onnistunut tehtävänannossa. Kolmevuotias Siiri on kuitenkin se, jonka mielipiteellä on suurin - tai oikeastaan ainoa - merkitys.

Viimeiset vuodet olen käynyt läpi synkkää pohtintaa mihin ihmisarvo tai ihmisoikeuksien julistus pohjautuu. Ilokseni huomasin, että opettajakoulutukseni sivuaa filosofista antropologiaa eli erilaisten ihmiskäsityksin tutkimusta. Nyt ensi alkuun toivon löytäväni jotain käyttökelpoista antiikin filosofien, Kantin ja Descartesin jutuista.

Sikiöasennossa makaaja, akryyli ja muste paperille, 2009

Hannu kirjoitti aiempaan kommenttilokeroon:
"Itseoppimisen ja kavereitten kans oppimisen oppiminen oli Lapin yliopiston paras anti! Ja sillä pärjää pitkään. Siitä oppii että ne opettajat jakelee suuntaa-antavia murusia, koko lautanen löytyy vaan omalla työllä."

Tuo on tyypillistä korkeakouluun kuuluvaa konstruktivistista ajattelua. Kun on kasvatettu vanhan koulukunnan behavioristissa ympäristössä, siihen sisäänpääsy vie oman aikansa. Esimerkiksi ala-asteella koulukirjassa luki, että metalleja on tietyt viisi. Kun kokeessa en muistanut sitä viidettä, kirjoitin tyhmyyksissäni, että kulta on metalli. Sen jälkeen minulle tehtiin hyvin selväksi, että se, jolla on eniten valtaa, saa päättää mitkä tietolähteet ovat sallittuja.

Sitten kun menin taidekouluun, kaikki muuttui hyvin toisaaltatoisaaltasuhteelliseksi. Ensimmäisinä vuosina saimme vähän tekniikkaopetusta, sitten opettajat antoivat meidän puuhata mitä tykkäsimme ja kävivät silloin kun viitsivät höpöttämässä jotain sekavaa. Päättötyötkin he arvioivat lukematta niitä. Tämä selvisi esimerkiksi siinä, että melkein kaikki saivat siitä numeron 3 asteikolla 1-5 ja ohjaava opettajani osoittautautui täysin tietämättömäksi, kun utelin hänen mielipidettään opinnäytetyöni viimeisestä kappaleesta, jonka sisältö oli henkilökohtainen viesti hänelle.

Esimmäinen reaktioni opettajakorkeakoulun opinto-oppaaseen oli, että tämä on ihan aanus rektumista (viite yösiivoamani rekka- ja linja-autokorjaamon tietokonepöydän kirjoitukseen). Eksistentiaalisessa vapauden tyhjyyteen eksyneessä ahdistuksessani olisi kaivannut paljon konkreettisempaa opetussuunnitelmaa, vaikka ymmärrän, että opettajia on niin erilaisia, ettei sitä voi yksioikoisesti kädestä pitäen opastaa. Silti tällä työkokemuksella tuntuu typerältä aloittaa opinnot pohtimalla millainen opettaja olen, mitkä ovat vahvuuksiani ja mitä tahdon tänä vuonna oppia.

Konstruktivistisestä maailmasta vielä; työelämässä jo toimivat opiskelijatoverini kertoivat, että heidän aikansa ja energiansa menee jatkuvasti lisääntyvisissä kehittämisen kehittämis -palavereissa oppilaiden jäädessä yhä enemmän sivurooliin.

Enkeli, toinen luonnos, muste ja akryyli paperille, 2009

Voishan se lastenhuone-enkeli näyttää tuommoiseltakin vaikka tästä pitäis karsia raskasta tunnelmaa ja värimaailmaa.

Huomasin, että joku turkulainen on noteerannut kirjoitukseni. Se menee noin:

"Kadehdin ihmisiä, jotka osaavat kirjoittaa hyviä blogeja omalla nimellä ja vieläpä asioista, jotka ovat usein koskettavia ja henkilökohtaisia. Moni kutsuu sitä 2000-luvun lieveilmiöksi, tirkistelykulttuuriksi tai jopa sosiaalipornoksi, mutta osattiin sitä jo kauan ennen nettiäkin. Kaikki Jerry Springerit plagiaatteineen ja ne tuhannet ja taas tuhannet paljastuskirjat lööppeineen ovat kaikki samaa asiaa eri formaatissa - vieraiden ihmisten elämään tuijottelua. Netti tekee sen helpoksi ja jopa jossain määrin trendikkääksi.

Blogibuumi oli ja meni, mutta monelle blogin pitäminen on edelleen tärkein kanava itsensä ilmaisuun, omien ajatusten ja tuotosten esittelyyn, sekä normaalin elämän tai arjen seuraamiseen. Jopa tärkeämpi kuin MySpace, Facebook ja hektinen Twitter. Lisäksi blogin pitäminen anonyyminä vapauttaa monet kertomaan itsestään hyvin henkilökohtaisia asioita. Blogit voivat toimia jopa kirjoittajiensa terapeuttina. Ja miksi jauhan aiheesta kuin toimittajat aikoinaan Holkerin ehdokkuudesta? Klip klop, minä juon nyt kahvia.

Luen suhteellisen vähän muiden ihmisten blogeja, mutta se suhteellisen vähän tarkoittaa muutamaa tiettyä blogia, joita seuraan enemmän tai vähemmän aktiivisesti. Viimeisin löytö on entisen turkulaisen taitelijan Risto Kajon "Art of Risto Kajo", jolle soisin virtuaalisen kädenpuristuksen. Vaatii suurta rohkeutta kertoa raskaista kokemuksista ja elämästään omaa nimeä kantavalla blogilla. En usko, että pystyisin siihen itse."

Kiitos Henrik sanoistasi. Ensimmäisten oikeasti henkilökohtaisen viiltävien kirjoitusten jälkeen kävin jatkuvasti vilkuilemassa palautekansiota. Eihän sinne mitään tullut, kun suurimmalle osalle on ylivoimaisen vaikeaa edes kirjoittaa nimeään vieraskirjaan. Ymmärrän myös sen, ettei tämmöisistä asioista ole yksinkertaista keskustella. On helpompaa vain myötätuntoisesti ymmärtää.

Itsensäpaljastamista harrastaessa häveliäisyys karisee ja toleranssi kasvaa. Sitten on harmissaan, ettei näytä olevan mitään väliä millään mitä sanoo. Tuntuu, että pitäisi vähintään raiskata, tappaa ja syödä Matti ja Teppo tullakseen mitenkään noteeratuksi. Sitä toivoo jonkun reagoivan edes suuttumalla - kokee samoin kuin Fight Club elokuvan päähenkilö joka on niin kyllästynyt arkeensa, että pitää pahoinpidellyksi tulemistakin kietovampana kohtalona.

Olen huomannut, että vaikka ihmiset eivät heti reagoikaan sanoihini, eivät he aivan kaikkia niitä unohda. Silloin tällöin tapaa jonkun, joka tahtoo jutella kauan sitten sanomistani asioista. On sekin jotain.

Enkeli, ensimmäinen luonnos, mustekynä paperille, 2009

Minulta tahdottiin pieni kuuttilavosmainen enkelitaulu lastenhuoneeseen. Se voisi olla jotain tonne päin.

Joskus tuntuu siltä, että tasa-arvo tarkoittaa sitä, että kaikki ihmiset syntyvät yhtä arvottomina ja heistä saatava potentiaalinen taloudellinen hyöty tuo ihmisarvon. Siksi tehokasta sikiöseulontaa tehdään, että mahdollinen huono veronmaksaja voidaan tappaa jo kohtuun.

Joskus tuntuu siltä, että Jyrki Katainen vihaa minua syvästi, koska olen köyhä. Kaveri koetti lohduttaa, ettei kokoomus ole ensisijassa verojen perässä vaan he tahtoisivat poistaa ne kokonaan. Niinpä niin, kenelläkään ei saisi olla velvollisuuksia ketään kohtaan, ainoa velvollisuus on olla täysin itsenäinen ja omariittoinen. Tarvitsevuus on syntiä.

Tämän päiväsessä Helsingin Sanomissa CMX:n keulakuvan uudesta kirjasta kertovassa artikkelissa sanotaan sama näin:

"Yrjänälle Sarasvuon asenne on hulluutta, kulttuurin ja ihmisyyden kutistamista sirkuspelleilyksi. Yrjänän mukaan sama julkisuuden talouskeskeinen perspektiivi on saanut niin suuren ylivallan, että muiden olemassaoloa tuskin tunnustetaan. Tuloksena on voittajien ja häviäjien maailma, jonka perusilmiöitä ovat työhön uupuminen, stressi, pelko, yksinäisyys, masennus ja aggressio.

Nyt meillä ei ole esikuvia, ei edes minkäänlaista johtajaa. Ei edes keskustelukumppania. Jokainen on yksin päätteensä kanssa. Arki on ikävä kivi jolla seistä peläten ympärillä virtaavaa vettä.

Tyhjyyden syömää ihmistä ei mikään estä tekemästä äärimmäisiä väkivallantekoja. Yrjänä tuumailee, että nykyhetken Suomesta voisi piirtää kuvan kirjoittamalla romaanin Petri Gerdtistä. Yrjänälle Suomesta on tullut pikkutuhmien insinöörien omistama maa, eikä heillä ole mitään tarjottavaa lapsilleen, jotka käyvät tappamaan vanhempiaan."

Kasvokuva, muste ja mustekynä paperille, 2007

Teoksesta on huonompi osa leikkautunut irti, kun se ei mahtunut skanneriin.

Ammatillinen opettajakorkeakoulu alkoi eilen ja löysin melko vaivattomasti taidekoulun, joka on kiinnostunut ottamaan minut myöhemmin opetusharjoittelijaksi. Opettaja opintoihin ei kuulemma kuulu ollenkaan lopputenttiä. Se kuulemma mittaa lähinnä ihmisten kykyä oppia asioita ulkoa, eivätkä he ole tässä vaiheessa opiskelua enää kiinnostuneita siitä, kenellä on paras muisti. Luokallamme melkein kaikki ovat yli kolmekymppisiä, monilla heistä on pitkä ura ja aikuiset lapset.

Ihmettelin sitä, miten sydämessäni protestoin kurin puuttumista ja pelkäsin, että tämä rohkaisee minut laiskottelemaan. Opettaja sanoi, että henkilökohtaista palautetta tullaan antamaan, mutta todistuksessa kursseista annetaan vain arvosana hyväksytty/ hylätty. Hänen mukansa numeroarvosanoja tulisi välttää, jos vain mahdollista. On tutkittu, että vaikka numerot saattavat rohkaista menestyviä kilpailuhenkisiä koululaisia, niin esimerkiksi huono liikunnannumero on tuominnut toiset liikkumattomiksi, koska he ovat sen jälkeen loppuelämänsä vakuuttuneita siitä, ettei se ole ollenkaan alaansa. Opettaja myös ihmetteli sitä, että jotkut oppilaat kokevat, ettei heitä ole arvioitu kunnolla, jos arvio ei sisällä haukkumista. Ihan niin kuin minä vaadin taidekoulussa vastentahtoisia opettajia kertomaan mitä vikaa töissäni on, että voisin korjata niitä, kun omasta mielestäni olin niin surkea, että tasoa on pakko nostaa nopeasti.

Kun on herkässä kasvavassa iässä, opettajien mahdollinen epäoikeudenmukaisuus jää pysyvästi mieleen. Turussa kasvatustieteen perusopintojen luennoitsija muistutti, että opettajalla on suuri vastuu ja siksi hän koettaa kohdella oppilaitaan niin, että silloin kun hän on vanha, kaupungissa ei ole laumaa ihmisiä, jotka toivovat pääsevänsä vetämään häntä turpaan.

Louis Theroux, mustekynä ja muste paperille, 2009

Louis Theroux on ihminen, jonka kaltainen tahtoisin olla. Hän on onnistunut saamaan itsensä esille huolimatta ujosta varautuneesta nörtteydestään ja kertoo tässä haastattelussa päässeensä yli helposti siihen liittyvästä häpeästä.

Kuten minäkin, Theroux tykkää osallistua kaikenlaisten hörhöjen ja liijoittelijoiden elämään ja koettaa ymmärtää ja oppia heiltä.

Siitä on yli 15 vuotta, kun muutin Joensuuhun. Sen aikainen kämppikseni oli täynnä elämänhalua ja karismaa. Sellaisen kanssa liikkuessa saa osan toisen gloriasta ja kavereista, itse kun olen kauhean huono aloitteentekijä. Parasta kaikessa oli se, että hän oli niin sekopäinen, etten halutessanikaan pystynyt nolaamaan itseäni tämän innokkaan itsensäpaljastajan ja julkisella paikalla spontaanisti huutavan ja laulavan vihreätukan tekojen rinnalla.

Muistan hyvin monta retkeämme. Rovaniemellä pysäyttelimme poliisiautoja: "hyvää päivää, me ollaan etelän veteliä. Päivääkään ei olla töitä tehty eikä tulla tekemäänkään. Tässä kaupungissa on kauhea huumeongelma - me ei löydetä niitä mistään. Mistä te yleensä niitä takavarikoitte?" Sitten jatkoimme matkaamme pyöräkorjaamoon: " hyvää päivää, me ollaan etelän... ja me tultiin tänne juopottelemaan." Korjaaja katsoo hetken meitä ja tokaisee: "meitä lappalaisia syytetään eläimiinsekaantumisesta yms. mutta kun teitä katsoo, niin taidetaan me olla sittenkin aika sivistyneitä". Jostain syystä saimme kutsun häihin. Sen kunniaksi kaveri kusee kirkon edustalla housuihinsa ja mainostaa ylpeänä tekoaan kaikille. Sittemmin tämä Joensuun Persekerhon perustajajäsen on kirjoittanut mm. Helsingin Sanomiin ja vastaaviin julkaisuihin ja luennoinut yliopistoissa.

Mätäneminen, tietokonegrafiikka, 2009

Tänään kaipasin Turkua, kun luin Ilta Sanomista paikallisen papin saaneen niin kovan raivokohtauksen, että tarvittiin poliisit apuun, kun hälyytysajossa ollut ambulanssi julkesi häiritä tämän yksityisautoilua. Jyväskylässä kukaan ei tunnu karjuvan valoitta liikkuville polkupyöräilijöille - edes pimeällä. Kaipasin Turussa asuvaa Satua, joka on niin törkeä suustaan, että kun innostutaan kunnolla juttelemaan, kaikki muut pöytäseurueessa punastelevat.

Olin viikon Karjalassa ja siellä sai autokyydin kaikkialle. Täällä taas kaikki on niin lähellä, ettei lyhyet polkupyörämatkat riitä pitämään kuntoa yllä. Vanhetessa kuolema ja rappio tuntuu yhä läheisimmiltä, sitä passivoituu niin nopeasti fyysisesti ja henkisesti. Onneksi koulu alkaa ensi viikolla, jospa se auttaisi vähän siihen, ettei päivät katoaisi tyyliin: "pitäisikö maksaa tämä lasku. Enpä jaksanut, ehtiihän sen vielä. Oho, kello on neljä yöllä, pitäisiköhän nukkua." Näin pari yötä sitten unta jossa otin ylähyllyltä unohtuneita paksun vihreän homeen peitossa olevia ranskanleipiä ja uni sanoi, että olen tuo leipä.

Tuota kuuntelin viime yönä ja sit treenaamattomat lihakseni ja käyttöä vaille jäänyt sieluni kramppasivat niin, että jäin pitkäksi aikaan hortoilemaan synkkään unen ja valveen rajatilaan.

Tarja juuri ennen erottamista bändistä, muste, akryyli ja vesiväri paperille, 2009

Kysyin joskus vanhemmalta kollegaltani miksi hän tekee taidetta. Vastaus oli, ettei osaa tehdä mitään muutakaan. Kuukausi sitten minulta kysyttiin sama kysymys. Yritän vastata vähän laajemmin kun tuo edellinen.

Kuvan lähtökohtana on Nightwishin viimeinen suuri keikka Tarjan kanssa.
Tuollaisen spektaakkelin jälkeen on vaikea ymmärtää miten epävarma ja jännityksensä lamauttamana sanoissaan takelteleva maalaistyttö esiintyjä pohjimmiltaan on.

Erno Paasilinnan mukaan tullakseen todella hyväksi itsensä ilmaisijaksi täytyy olla todella huono itsensä ilmaisija. Olen samoilla linjoilla: taidetta syntyy parhaiten silloin, kun on niin vajaa ihminen, ettei kykene olemaan olemassa muuten kuin välillisesti, luomisen kautta.

Kesällä ilmestyneessä Imagessa kirjailija Riku Korhonen nostaa esille posttraumaattisesta stressireaktiosta syntyneen tunnekylmyyden. Minua on ihan syystä syytetty jutuissani liioittelijaksi. Hajonneeseen ja sekavaan tunnemaailmaan pääsee käsiksi samoin kuin itseään tuntemaan opetteleva lapsi - selkeiden rautalangasta väännettyjen tarinoiden kautta.

Sorsa, vesiväri, muste ja akryyli paperille, 2009

Tää on tämmöinen seesteinen kuva tää. Joitain blogini vanhoja kuvia on muokattu myös, koska näyttävät littunäytöllä niin erilaisilta kuin kuvaputkinäytöllä. Uusi asuntoni on varakkaalla alueella, josta menee kaunis rantareitti keskustaan ohi luonnonsuojelualueiden, lammasaitausten ja siirtolapuutarhojen. Kämppistäni en ole vielä nähnyt, mutta se vaikuttaa siistiltä kaverilta, ei yhtään Joensuun aikaiselta porsaalta, joka jätti tiskit homehtumaan altaaseen ja kun hän oli talvella sammunut asunnon parvekkeelle, ainoastaan kiihkouskovaisuuteni sai minut kantamaan miehen sisälle.

Taidekouluaikainen kaverini pyysi seurakseen maaseudulle juopottelemaan. Koetettiin saada alkuasukkailta turpaan, muttei onnistuttu. Kaveri oli minua viisaampi ja lähti koulun jälkeen rehellisiin hanttihommiin, joten hänellä oli vara kustantaa koko ilta. Muistaakseni siitä on 15 vuotta, kun viimeksi oksensin kivulla jo moneen kertaan tyhjennettyä mahaani ulos. Oma vika, mitäs koetin pysyä 100-kiloisen ammattilaisen tahdissa.

Taiteilija ja malli, muste, mustekynä ja vesiväri paperille, 2009

Tuommoisen tein tänään elävästä mallista. Värit lisäsin parin tunnin kuluttua. Lyhennykset saattavat heittää, kun ei siinä ollut aikaa niitä mittailla.

Iltasanomien viikkoliitteessä joku nainen selitti, että ne ovat kiinnostuneita ulkomaan elävistä, kun niillä ei lue otsassa kulmakarvan kokoisin kirjaimin "häpeän itseäni, painu pois". Kun viimeisen vuoden aikana olen vähän vapautunut tuosta stigmasta, niin meno on mennyt varsin hurjaksi. Hyvä niin. Vanha kansa tiivistää saman muotoon: "silmistä se rakkaus alkaa ja sieltä se painuu vittuun juu".

Olen pohtinut sitä, että kuuluko aikuisen ihmisen käytökseen tällaisten asioiden julkinen mainostaminen. Mielestäni kyllä, koska taiteeni, persoonaani ja hengellisyyteni ytimessä on vahva hylätyksitulemisen kokemus, joten elän nyt itselleni epätyypillistä aikaa.

Pahan odottajat, akryyli, muste ja vesiväri paperille, 2009

Ah onnea, nörtti pääsi vihdoinkin takaisin nettiin! Tässä on nyt 100 megainen yhteys.

Muutto onnistui hyvin, mitä nyt kuski sai parkkisakon ja Keski-Suomen Asuntosäätiö ei ollut toimittanut lupauksestaan huolimatta asunnon avainta Sokokselle.

En mahda omalle pessimismilleni mitään, jokin osa minusta on aina varautunut pahimpaan. Kaverit kilpailivat tietokoneidensa virittelystä ja sain kasan vuoden vanhoja komponentteja. Ne eivät olleet yhteensopivia vanhan koneeni kanssa, joten loputkin osat menivät uusiksi. Sain muutamalla sadalla laitteiston, jolla pyörii kaikki uutuuspelit. Kun tilasin tavaraa Jimms Pc Storesta tietysti odotin, että projektin lopputulos on vain toimimaton tietokone, rahanmenetys ja ankara vitutus. Sitten piti murehtia sitäkin, että Jyväskylässä tulee ongelmia, jos eräs tuttuni ei maksa velkojaan tai byrokratian takia tukien saanti viivästyy.

Tähän mennessä hyvä murehtiminen mennyt ihan hukkaan. Ja vielä yksi kiitos M ja H kaikesta ajasta ja vaivasta mitä oletta vuokseni nähneet.

Hahmo, akryyli, peiteväri ja muste paperille, 2009

Olen melko tyytyväinen elämääni. Uskon jättämät jäljet karisevat pikkuhiljaa pois, eikä enää ole niin perusteltua olla suurissa linjoissa samaa mieltä kuin Turun romanttisin mies - jota myöskin naisrintamalla lopulta onnisti, kun tarpeeksi kauan ja äänekkäästi netissä riehui.

Jottei blogiani seuraavat feministit - joiden mielestä miesten menestys on naisilta pois - pillastu, kirjoitan tällä kertaa muiden kuin itseni hulluudesta. Palasin muutama päivä sitten Joensuun Ilosaarirokista. Tulomatkalla kuulin ulkomaalaisesta Turussa hengaavasta sedästä. Kaverilla on usea vaatekerros, eikä hän pese niitä koskaan. Joskus alin vaatekerta vain vaihdetaan aika ajoin päällimmäiseksi tuulettumaan. Mies ei suostu syömään mitään muuta kuin putkilollisen vitamiiniporetabletteja silloin tällöin. Tarinan mukaan hän on pysynyt hengissä yli vuoden tuolla ruokavaliolla. Tai ehkäpä hänellä on mennyt niin lujaa, ettei ole vielä itse tajunnut kuolleen kesken matkan.

Tiistai-iltana kuulin, että Eleanoora Rosenholm esiintyy vanhalla suurtorilla. Ostin pizzaa ja menin sen kanssa pummilla kuuntelemaan bändiä läheisen rakennuksen portaille. Kaverini pamahti paikalle. Hän oli päässyt pois mielisairaalan suljetulta osastolta. Kun kävin siellä, kaveri oli huomattavasti onnellisemman näköinen verrattuna seurakunta-aikoihinsa, jossa hänet otettiin vielä minuakin vihamielisemmin vastaan. Hän oli niin kiitollinen uudesta yhteisöstään mielisairaalassa, että tahtoi olla apuna muiden potilaiden hoidossa. Eristyskoppiinhan innokkaasta apuhoitamisesta joutuu. Kun aika siellä kävi pitkäksi, sujui se nopeammin, kun ilahdutti hoitajia levittämällä eritteitä seinille.

Tiistaina hän kertoi jättäneensä varautuneen yliälyllisen analyyttisen minänsä taakseen ja tahtoi vapauttaa sisäisen eläimensä mm. syömällä lehtiä, multaa ja ruohoa. Hienotunteisuuttani jätän hänen muut eläimelliset puuhansa kuvailematta sen tarkemmin. Kaveri oli myös sitä mieltä, että vaikka vapaus on vaarallista, on se kaikkien siihen liittyvien riskien arvoista. Hän on levittänyt maailmankuvaansa vapauttamalla tielleen sattuvia koiria ja lampaita. Katsokaahan turkulaiset lemmikkienne perään!

Pari vanhaa työtä, noin vuodelta 2007

Pakatessa muuttolaatikoita löysin paljon keskeneräisiä, mutta vähällä vaivalla valmiiksi saatavia teosta. Itse on vähän huono arvioimaan sitä, mitkä niistä ansaitsee tulla julkaistuksi. Taiteenopettajani sanoi, että monilla on tapana laittaa näyttelyyn huonommat ja piilottaa parhaat työnsä.

Marttyyrit, tietokonegrafiikka, 2009

Sain lapsena yliannostuksen kauhuleffoja ja silloin menetin mielenkiintoni ja myötätuntoni päähenkilöitä kohtaan ja siksi pidin pitkän tauon koko elokuvagenren seuraamisesta. Noin vuosi sitten tv:stä tuli "The Ring" ja se aiheutti pitkästä aikaan kutkuttavia kauhunväreitä.

Viime yönä katsoin "Marttyyrit" elokuvan. Teos ravistelee taiteen raja-aitoja. Elokuva oli niin raaka, julma ja kuvottava, etten ole varma voiko sitä suositella kenellekään. Pitkitetty kauheus oli perusteltavissa sen viitteillä Itävallan romanttiseen kellarirakastajaan, tohtori Mengeleen, eläinkokeisiin, tehoeläinkasvatukseen, USA:n kuubalaiseen tukikohtaan, mutta silti se herätti kysymyksen siitä, että onko tiedostavien ihmisten toivottomuuden ja maailmantuskan lisääminen tällä tavalla tarpeellista. Leffasta tulee vähän samanlainen olo kuin goatsemiehestä - pakkohan se oli nähdä, vaikka jälkeenpäin toivoo ettei olisi nähnyt.

Susikuva, tietokonegrafiikka, 2009

Nukkuva , akryyli, muste ja peiteväri paperille, 2009

Edellisen malli tahtoi itsestään samanlaisen kuvan kuin edellinen mutta sellaisena, että sillä on sarvet, häntä ja hiilihanko. Sanoin etten osaa tehdä mitään ulkomuistista, mutta voin yrittää värittää jonkun luonnoksen, joita vanha työ vaati valmistuakseen. Tykkään tuon tytön asenteesta. Tulen paljon paremmin saatanan kuin mersua, palvontaa ja kesämökkiä vaativan prinsessan kanssa toimeen.

En osannut tehdä tuon parempaa, mutta minulle sopii vallan mainosti, jos tämä teos hylätään ja saan uudelleen livemallin paremmalle versiolle.

Nukkuva, akryyli, muste ja vesiväri paperille, 2009

Tommonen löyty viime yönä minun sohvalta. Pitihän siitä salaa maalata kuva, kun makasi niin kiltisti ja liikkumatta.