Omakuva, öljy ja akryyli paperille, 2006

Herätyskristillisyys lähtee siitä, että oikealla uskovaisella on henkilökohtainen suhde Jumalaan. Kaikki seksuaalisuus oli kiellettyä muilta paitsi niiltä, jotka pystyivät vakuuttamaan kanssauskovaisen siitä, että kykenee tarjoamaan tälle riittävän turvatun taloudellisen loppuelämän. Muut saivat tyytyä siihen, että Jumala täyttää läheisyydentarpeen. Eihän se täyttänyt. Syynä oli vaikkapa se, ettei ole tarpeeksi pyhittynyt, ettei siksi Jumala kykene kunnolla puhumaan eikä kohtaamaan.
Ihmeen kauan jaksoin yrittää kovempaa kovempaa ja etsiä jotain puuttuvaa palaa, mikä uskosta olisi jäänyt puuttumaan. Lopulta päätin jättää vastahakoisen Jumalan perässä juoksemisen ja huonot fraasit, jolla uskoa pidetään kasassa. Tämän lehtijutun aikoihin uskostani oli vielä vähän jäljelle. Nyt vuosien jälkeen, kun olen purkanut sen pienempiin osiin, en löydä enää mitään syytä väittää olevani kristitty tai ylipäätään innostua kenenkään tarinoista liittyen yliluonnolliseen.

Välimatkan ottoa uskoon helpotti se, että koska olin sitä mieltä, että valkoisetkin valheet ovat syntiä, kerroin Turun työvoimatoimistolle näyttelystäni. Kostoksi siitä minut tuomittiin yrittäjäksi, mikä tarkoittaa työttömyyskorvauksen poistoa ja sitä, että sosiaalihuolto sanoo, että etsi hippi oikeita töitä, sillä meidän tehtävä ei ole pitää hengissä kannattamattomia yrityksiä. Onneksi sentään aluksi tiputtamalla tuki 20% ja vasta sitten 40% ellei kunnon ihmisen elämä kiinnosta.

Jos minulla tuolloin olikin vielä vähän ajatusta siitä, että yksinkertainen vaatimaton taiteilijanelämä on romanttista, alkoi syyttävät äänet päässäni voimistua, että köyhyys on suuri häpeä.