Saturday, November 17, 2012

Syksyinen omakuva, triptyykki, öljy ja muste kankaalle, 2012


Jyväskylän taiteilijaseura kutsui kaikkia Keski-Suomen alueella asuvia taiteilijoita osallistumaan seuran 67. vuosinäyttelyyn Täällä on kaikki mi kallista on. Näyttely on esillä Keski-Suomen museossa 17.11.2012-5.1.2013. Näyttelyyn tarjosi teoksiaan 114 taiteilijaa ja heistä hyväksyttiin 42. Teoksia oli tarjolla 274 kappaletta, joista näyttelyyn pääsi 69 teosta.
Viimeistelin tämän triptyykin deathlinen edellisyönä, enkä silloin ehtinyt valokuvaamaan keskipaneelia blogiini. Kiiltevä musta on todella vaikea kuvata huonolla kalustolla ilman irtosalamavaloja (en pahastuisi yhtään ammattilaisen avusta).
Sarjaa ei hyväksytty näyttelyyn.

Hylätyksi tuleminen jättää aina ikävän muistijäljen. Tänä vuonna en kelvannut myöskään vuosinäyttelyyn Helsingin taidehalliin, enkä Saskioiden sponsoroimaan näyttelyyn Beckeriin.
Olen viime aikoina jutellut monen kanssa, joiden on ollut vaikea toipua kokemuksesta, ettei saa tarpeeksi ansaitsemakseen kokemaansa huomiota juryltä, seuralta tai kriitikolta. Hyvin harva meistä saa kunnollista rahallista korvausta työstään ja siksi huomioarvo saa tarpeettoman suuren merkityksen. Oikeastaan minua käy enemmän sääliksi ammattinsa puolesta hylkääjiä kuin itseni. Viha ja katkeruus saattaa kyteä vuosia ja purkautua yllättävissä tilanteissa.

Lähipäivinä minua on liikuttanut kanssataiteilijoiden huolenpito. Yllättävän usea on tullut oma-aloitteisesti pahoittelemaan tilannetta ja kertomaan, että maalaukset olivat ripustusvaiheessa mukana viimeiseen asti, mutta tila loppui kesken. Tekninen osaamiseni ei ollut hylkäämisen syy. Moni ansioitunut tekijä jätettiin pois, että pienestä tilasta saataisiin rakennettua esteettisesti toimiva yhtenäinen kokonaisuus.

Ja toki olen myös tyytyväinen huomiosta, jota sain ottaessani hylätyt työt museon avajaista mukaani baarijatkoille. Maalauksia pystyi esittelemään sanoin: "minut hylättiin, koska naispuolisen juryn mielestä minulla on liian pieni kikkeli". Sivupanelin terska on livenä kämmenen levyinen.

0 comments: