CV



 
Risto Kajo on syntynyt 1975 Imatralla. Hän valmistui vuonna 1999 Pohjois-Karjalan ammattikorkeakoulusta taidemaalariksi. Sen jälkeen Kajo on ollut klassisten osaajien opissa ja tunnustettu taitavaksi piirtäjäksi.
Hän on ihmiskuvaaja, joka pyrkii intensiiviseen kohtaamiseen mallin kanssa ja tämän sielunelämän ymmärtämiseen. Kajon mallit vaihtelevat tavallisista ihmisistä julkisuuden henkilöihin.
Kajon tulkinta on värikästä ja hän tuo töissään esiin usein humoristisen satiirisesti ihmisluonteen eri puolet.
Tekniikkansa vaihtelee perinteisestä öljyvärimaalauksesta nopeisiin paikan päällä syntyviin värikynäpiirustuksiin.
Kajon näyttelytoiminta alkoi vuonna 1996. Ensisijaisesti hän on kuitenkin keskittynyt esiintymään sosiaalisessa mediassa. Tällä hetkellä hän asuu ja työskentelee Tampereella.


Koulutus
2018 Kuvataiteen ylempi amk-tutkinto, Saimaan amk, Imatran taidekoulu

2010 Aloitti Lilia Fedorovan oppilaana perehtymään klassiseen venäläiseen anatomiseen piirtämiseen
2010 Ammatillinen opettajakorkeakoulu, Jyväskylä
2009 Kasvatustieteen perusopinnot, Turun yliopisto
1999 Pohjois-Karjalan ammattikorkeakoulu, kuvataiteen ja muotoilun
koulutusohjelma, pääaineena taidemaalaus
1996 Vaihto-oppilaana Hollannissa, Enschedessä, Akademie voor beeldente kunst


Valikoituja yksityisnäyttelyjä

2023 Knallin Saluuna, Tampere
2022 Pispalan nykytaiteen keskus, Hirvitalo, Tampere
2022 Kulttuurikeskus Laikku, Tampere
2022 Ahjo, Joensuu

2018 Vakiopaine, Jyväskylä

2017 Villa Tellinna, Hanko

2015 Suomalainen Klubi, Tampere   
2014 Galleria Espoonsilta, Espoo
2013 Vakiopaine, Jyväskylä
2010 Vakiopaine, Jyväskylä
2007 Pispalan Nykytaiteen keskus, Tampere
2006 Galleria Raya, Turku
2003 Scan, Uppsala, Ruotsi
1998, 1999, 2002 Kulttuurikeskus, Lieksa
2001 Avant galleria, Joensuu
2000 Promenadi galleria, Hyvinkää
1999 S galleria, Helsinki
1996 Vanha Ylioppilastalo, Helsinki, kutsunäyttely, ”Parasta Karjalasta"


Valikoituja yhteisnäyttelyjä
2024 "Ksshp:n taidehankintoja", Keskussairaala, Jyväskylä
2023 Pispalan nykytaiteen keskus, Hirvitalo, Tampere
2022 ja 2023 "Talo täynnä taidetta", Mältinranta, Tampere
 2022 "Pixeled years",  C64-demoskenen pikseligrafiikkaa, Pelimuseon galleria, Tampere
2022 Manse Pride teemainen näyttely, Artteli, Tampere
2020 "Kasvoja Karanteenissa", nettinäyttely
2019 Järvilinna, Laukaa

2019 Galleria Becker, Jyväskylä 

2018 SKjL vuosinäyttely, osana akvarellitaiteen yhdistyksen videota, Ahjo, Joensuu

2018 Lady´s Wicked Playground, Allentown, Pensylvania 

2018 Galleria Becker, Jyväskylä 

2018 Kaapelitehdas, Helsinki

2017-2018 Jyväskylän taidemuseo

2017 Skinnarila, Lappeenranta

2017 Punnosen talo, Keuruu

2016 Hoikkasali, Äänekoski

2016 Vaajakosken Wanha Woimala, Jyväskylä 

2016 TI-LA galleria, Jyväskylä, maalasi osana Tuesday-ryhmän performanssia

2015 Galleria Patina, Jyväskylä

2015 Haihatus, Joutsa

2014 Keskussairaala, Jyväskylä

2012 Laajan galleria, Äänekoski
2012 Vakiopaine, Jyväskylä
2011 Himmeligalleria, Karstula
2011 Äkkigalleria, Jyväskylä
2011 " Jyväskylän taiteilijaseuran 66. vuosinäyttely", Jyväskylän taidemuseo,
2011 Komin kansallisgalleria, Syktyvkar, Venäjä
2010 "Lieksan taideyhdistyksessä vaikuttaneiden taiteilijoiden kutsunäyttely" Kulttuurikeskus, Lieksa,
2010 "Jyväskylän taiteilijaseuran juhlanäyttely", Vaajakoski
2009 "Exhibition by artists from the 27 member states of the EU", Opera Gallery, Budapest, Unkari
2009 "Collective Exhibition by Selected Finnish Artists", Opera Gallery, Budapest, Unkari
2008 Manillan Aurinkobaletti, Turku
2007 Munsteen tallinvintti, Piikkiö
2006 Galleria Titanik, Turku
2003 Taidekeskus Ahjo, Joensuu, aluetaiteen näyttely
2002 "Gravfinnova" kansainvälinen piirtämisen ja grafiikan näyttely, Pohjanmaan taidemuseo, Vaasa
2002 Taidehalli, Petroskoi, Venäjä
2002 Taidekeskus Ahjo, Joensuu
2001 "Taideprojekti Exit", Petroskoi, Venäjä
2001 Kaupungin museo, Segeza, Venäjä
2001 Tyko Galleria, Nurmes
2001 Just Galleria, Turku
2000 "Aluetaiteen näyttely", Taidekeskus Ahjo, Joensuu,
2000 Taidemuseo, Varkaus
1996  " aluetaiteen näyttely", Taidemuseo, Joensuu
 
 
Tunnustuksia
2020 Tuomariston valinta Kulttuuritoimituksen "Kasvoja karanteenissa" näyttelyssä
2011 Apuraha Venäjän näyttelyn kuluihin, Jyväskylän kaupunki
2009 The Europa Authentica Cultural Organizationin myöntämä "Artis Laudabilis" award suomalaisten yhteisnäyttelystä Budapestissa
2001 Tuhannen euron työskentelyapuraha, Joensuun kaupunki
2001 Kolmen kuukauden työskentelyapuraha, Pohjois-Karjalan taidetoimikunta
2000 Jaettu ensimmäinen palkinto aluetaiteen näyttelystä
1996 Kunniamaininta aluetaiteen näyttelystä
1996 Taideapuraha aluenäyttelyyn, Lieksan kaupunki


Valikoituja muotokuvaprojekteja
Joensuun Lyseon lukion aikuispuolen rehtori, Joensuun aikuiskoulutuskeskuksen
rehtori, Tiina Jylhä, Mauno Voutilainen, Margo Saxberg, Tarja Cronberg, Vihreiden silloinen kansanedustajaehdokas, 

Joensuun Nuorkauppakamarin johtokunta, Pohjois-Karjalan Liiton henkilökunta


Kokoelmat
Jyväskylän taidemuseo, Lieksan kaupunki, Komin kansallisgalleria, Keski-Suomen sairaanhoitopiiri